Allas Sea Poolin avajaiset
Katajanokan Allas Sea Pool -merivesikylpylä avautuu remontin jälkeen 5.5.2017. Ympäri vuoden auki olevassa merikylpylässä on kolme erilaista allasta. Iso lastenallas, lämminvesiallas sekä suodatettu merivesiallas. Altaalle on lisäksi valmistunut hiekkaranta ja kattoterassialue.
Uuden valmistuvan päärakennuksen myötä Allas tarjoaa Kauppatorin kupeessa lähes hehtaarin virkistäytymisen ja viihtymisen keitaan. Ovensa avaavat ravintola ja kahvila, Itämerikeskus, saunat altaineen sekä Altaan oma kauppa. Sekä kaupunkilaiset, että matkailijat pääsevät nauttimaan hyvinvoinnin palveluista ja viikottaisista tapahtumista. Jatkossa vuoden ympäri auki oleva merikylpylä Allas Sea Pool aukeaa perjantaina 5.5.2017!
Mittava projekti on rakentunut vaiheittain ja erityisen Altaasta tekee sen laaja omistajapohja. Joukkorahoituskampanjat laajensivat omistajapohjaa 1130 henkeen. Lopullisen paikkansa Allas lunasti vuokrasopimuksen jatkoajan myötä; Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta myönsi vuokrasopimukselle jatkoajan vuoden 2030 syksyyn saakka.
Ikkuna Itämerelle
Rakentaminen on ollut erityinen projekti. “Olemme tehneet merkittävää ja uutta. Uuden 1200 neliön päärakennukseen ja sen terasseille valmistuu 1800 asiakaspaikkaa, keskelle Helsingin ydinkeskustaa”, toimitusjohtaja Timo Metsälä kertoo. “Tästä ikkunasta Itämerelle voi olla Helsinki ja koko Suomi ylpeä.” hän kertoo.
”Allas Sea Poolissa on erityisen hienoa, että sen ulkoverhoilu tehdään kotimaisesta kuusipuusta, kun yleisesti verhoiluun on totuttu käyttämään tuontipuuta. Suomalaisen puun käyttö on ekologista, se tuottaa työtä Suomeen ja on elävää, lämmintä materiaalia.”, kertoo Lehto Groupin Toimitilat-palvelualueen johtaja Jaakko Heikkilä.
Allas Sea Pool on rakennettu hyvän elämän keskukseksi. “Olemme palveluita suunnitellessa miettineet mitä tarkoittaa hyvä päivä. Toisena päivänä se voi olla liikuntaa ja aktiivista elämää, toisena se taas halutaan pyhittää hitaudelle ja hiljaisuudelle. Hyvään päivään kuuluvat myös viihtyminen, laadukas ruoka ja kulttuurin kokeminen. Näitä kaikkia Allas tarjoaa.”, Metsälä jatkaa. Uimisen ja saunomisen lisäksi Helsinki Altaalle rakentuu hyvinvoinnin ja virkistäytymisen keidas wellness-palveluineen.
Merikylpylä on myös kohtaamisten keskus sekä ainutlaatuinen konserttipaikka. “Julkistimme juuri kesän Allas konsertit joissa tullaan näkemään uniikissa ympäristössä Kauppatorin kupeessa tunnettuja kotimaisia sekä ulkomaisia artisteja. Lavallamme vierailevat muun muassa Vain elämää -tähdistä Mikael Gabriel ja Robin, 10 vuoden tauon jälkeen albumin julkaissut Mikko Kuustonen sekä kaikkien tuntema Dingo. Naapurista soundeja tarjoilee ruotsalainen Mando Diao.” iloitsee ohjelmapäällikkö Esa Kandelberg.
Katso Altaan kesän keikat
Liput:
Yli 12 vuotiaat 12 €
3-11 v 6 €
alennuslippu 8 €
http://www.allasseapool.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































