Anna Liisa
Minna Canthin klassikkonäytelmä on ihmiskuvauksessaan viiltävän tarkka ja herkkäviritteinen, nykykatsojalle samanaikaisesti rakkaustarina, trilleri ja tragedia. Anna Liisan tarina kerrotaan tukahdutetuin tuntein ja raivoisin tunteenpurkauksin, unenomaisin kuvin ja lyyrisin lauluin.
Anna Liisa on vuosien ajan kantanut yksin synkkää salaisuuttaan. Henkisessä romahdustilassa hän on tappanut vastasyntyneen lapsensa eivätkä teosta tiedä muut kuin lapsen isä ja tämän äiti. Voidakseen unohtaa ahdistavat muistonsa on Anna Liisa päättänyt mennä naimisiin miehen kanssa, jota ei rakasta. Kun paikalle saapuu entinen rakastettu, alkaa taistelu Anna Liisan rakkaudesta. Tilanteet tihentyvät, jännittyvät ja lopulta Anna Liisa tunnustaa tekonsa. Totuuden ilmitulo romahduttaa monen maailman, mutta moitteettomista kulisseista halutaan pitää kiinni viimeiseen asti. Vain Anna Liisa on valmis murtamaan tämän valheellisuuden.
Anna Liisa on nuoren naisen kasvutarina, mutta se on myös kertomus yhteisön suvaitsemattomuudesta, armottomuudesta ja häpeästä. Syyllisyyden ja sovituksen ajattomat teemat polveilevat läpi näytelmän. Tämän päivän Anna Liisa kysyy, miten vapautua raskaasti painavasta syyllisyydestä, ympäristön langettamista paineista ja vaatimuksista olla virheetön, vahva ja menestyvä.
Anna Liisa minä rakastan sinua
ja tahdon saada sinut takaisin!
Minä en anna sinua toiselle!
dramaturgia ja ohjaus Heini Tola
skenografia Veera-Maija Murtola
musiikki Suvi Isotalo
valosuunnittelu Antti Kujala
koreografinen konsultaatio Marjo Kuusela
Rooleissa Kai Bäckström, Paavo Kerosuo, Karoliina Kudjoi, Helmi-Leena Nummela, Jukka Pitkänen, Petriikka Pohjanheimo
Esityksen kesto n. 1 h 50 min. Esityksessä on väliaika.
Näytelmä tutuksi – ohjaaja esittelee teosta 22.10, 19.11. ja 10.12. tuntia ennen esitystä. Tekijät tutuiksi – yleisökeskustelua työryhmän johdolla 29.10. ja 12.11. esityksen jälkeen. Näissä illoissa korotetut lipunhinnat, hintaan sisältyy myös käsiohjelma.
ensi-ilta 14.9.2016
Katso päivä- ja paikkakohtaiset hintatiedot sekä kellonajat hinnastosta.
Liput: alk. 22–47 / 20–45 / 12–37 €, show & dinner 86 €
Liput ja paikkatilanne
Esitykset: 22.9, 24.9, 28.9, 29.9, 1.10, 13.10, 14.10, 18.10, 19.10, 21.10, 22.10, 28.10, 29.10, 9.11, 10.11, 11.11, 12.11, 19.11, 22.11, 23.11, 1.12, 2.12, 7.12, 8.12, 10.12, 13.12
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































