Kalasataman taidekilpailu -näyttely
Kilpailun tavoitteena oli löytää pysyväisluonteisia julkisia taideteoksia Kalasatamaan rakentu-valle uudelle asuinalueelle. Teoksia etsittiin kolmeen kohteeseen Sompasaaressa ja yhteen Sörnäistenniemessä. Sompasaaressa kohteet olivat uuden asuinalueen keskellä sijaitseva Loviseholminpuisto, Nihdinkanavan varrella oleva Vinsentinaukio ja Aallonhalkoja-nimisen kadun päätteenä oleva Aallonhalkojanaukio. Sörnäistenniemessä kohteena oli Capellanaukio.
Kalasataman taidekilpailun voittaneet teokset on tarkoitus toteuttaa alueelle vuosien 2016–2023 aikana. Alueen esirakentaminen on käynnissä ja ensimmäisten asuntojen rakentaminen alkaa vuoden 2016 lopussa.
Kalasataman taidekilpailun arvostelulautakuntaan kuuluivat HAMin museonjohtaja Maija Tanninen-Mattila, kaupunginkansliasta projektinjohtaja Hannu Asikainen, kaupunkisuunnitte-luvirastosta projektipäällikkö Tuomas Hakala, rakennusvirastosta projektinjohtaja Tomas Palmgren, HAMista amanuenssi Jari Björklöv, kuvanveistäjä Maija Helasvuo, kuvanveistäjä Heimo Suntio ja kuvataiteilija Jani Ruscica.
Lisätiedot kilpailusta:
Arvostelulautakunnan sihteeri, suunnittelija Hanna Ikonen, Kaupunkisuunnitteluvirasto, puh. (09) 310 64796, hanna.ikonen@hel.fi
Suunnittelija Klas Fontell, HAM, puh. (09) 310 87047, klas.fontell@hel.fi
Lisätiedot näyttelystä:
Näyttelykoordinaattori Reetta Heiskanen, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, p. (09) 310 37440, reetta.heiskanen@hel.fi
Taidekilpailun järjestäjinä toimivat Helsingin kaupunginkanslia, kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto ja HAM. Kilpailussa noudatettiin Suomen Taiteilijaseura ry:n kuvataidekilpailusääntöjä. Kilpailu oli osa Kalasataman ympäristötaidehanketta.
http://laituri.hel.fi/nayttelyt/203
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































