Avaruuslauantai
Miltä näyttää Maa etänä? Näe se kaukokartoituksen monin silmin!
Kansainvälistä avaruusviikkoa juhlistetaan Helsingin observatoriolla la 8.10. klo 12-17. Tänä vuonna teemana on kaukokartoitus.
Paikalla ovat kaikki Suomessa suunnitellut ja tekeillä olevat satelliitit, joita yllättäen on jo koko joukko. Koskaan aikaisemmin Aalto-1 ja Aalto-2 (Aalto-yliopisto), Hello World (Reaktor Ventures Oy), Iceye (Iceye Oy) ja Suomi 100 -satelliitti (Suomi 100 -satelliittitiimi) eivät ole olleet yhdessä yleisön ihmeteltävinä.
Tule kuulemaan, kuinka monipuolisesti satelliiteilla voi tutkia Maan pinnalla ja ilmakehässä olevia ilmiöitä! Näillä tiedoilla on nykyisin valtavasti käytännön sovelluksia, joita emme yleensä edes huomaa. Paikalla on asiantuntijoita, jotka kertovat ja näyttävät miten kaukokartoitustiedosta saadaan arkista elämää helpottavia tuotteita.
Tutkijat tuovat mukanaan myös nelikoptereita eli droneja, joilla tehdään nykyisin paljon kaukokartoitusta samaan tapaan kuin satelliiteilla. Esillä on myös muuta kaukokartoituksessa käytettyä tekniikkaa. Lisäksi paikalla on rakettilaboratorio lapsille (ja muille innostuneille) - tee ja laukaise oma paineilmarakettisi! Pihaohjelma järjestetään kuitenkin säävarauksella.
Kaukokartoittajat ja satelliitit ovat paikalla klo 14-16.
Tutustu samalla (klo 12-17) myös Observatorion näyttelyyn ja ihaile Helsingin "tähtitaivasta" planetaariossa!
Myös Observatorion Tiedekahvila on auki klo 12-17.
VAPAA PÄÄSY!
Osoite: Kopernikuksentie 1, 00130 Helsinki
Tapahtuman järjestävät Helsingin observatorio, Ursa, Tiedetuubi, World Space Week ja kaukokartoitusalan kansalliset toimijat Suomessa.
http://www.observatorio.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































