Swervedriver (Uk), Dearly Beloved (Can), su 13.11.
Liput ovelta 24 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Vaihtoehtorockin ja shoegazen klassikkoyhtye Swervedriver konsertoi Helsingissä Tavastia-klubilla sunnuntaina 13. marraskuuta. Riden, My Bloody Valentinen ja Slowdiven tavoin 90-luvun alun keskeisiin brittibändeihin lukeutuvan yhtyeen ensimmäisen Suomen-keikan liput tulevat myyntiin maanantaina 10. lokakuuta klo 9:00.
Uransa ensimmäisellä aikakaudella 1989-1998 neljä studioalbumia Creation Recordsin kaltaisilla levymerkeillä julkaissut Swervedriver yhdistelee soundimaailmassaan melodista brittiläistä shoegaze- ja indierock-perinnettä Hüsker Dü- ja Dinosaur Jr -tyyliseen amerikkalaiseen vaihtoehtorockiin.
Pitkän hiljaiselon jälkeen Swervedriver palasi lavoille Coachellan festivaaleilla vuonna 2008, ja keväällä 2015 bändi julkaisi 17 vuoden odotuksen päätteeksi viidennen albuminsa ”I Wasn't Born to Lose You”. Pitkäsoitto sai comeback-levyksi poikkeuksellisen hyvän vastaanoton: esimerkiksi Soundi- ja Mojo-lehdet ylistivät neljän tähden arvioissaan albumia bändin alkuaikojen klassikkolevyjen veroiseksi.
Swervedriver saapuu Suomeen kokoonpanossa, jossa vaikuttavat perustajajäsenet Adam Franklin (laulu/kitara) ja Jimmy Hartridge (kitara), vuodesta 1993 bändissä soittanut Steve George (basso) sekä paluun jälkeen yhtyeeseen liittynyt Mikey Jones (rummut).
Illan avaan Torontosta saapuva Dearly Beloved, joka soittaa psykedelia- ja garage-vaikutteista rock’n’rollia. Neljä albumia julkaissutta yhtyettä on kuvailtu Queens Of The Stone Agen ja Arctic Monkeysin yhdistelmäksi.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































