Arktinen Odysseia
Ruska Ensemble
ARKTINEN ODYSSEIA
Näkyjä jäätikön reunalta
En osaa kuin kiittää
siitä että olet sisareni
siitä, että teet maailmastani rikkaan
olemalla itsesi
Sinun maailmasi on minun maailmani
minun maailmani sinun
? Niviaq Korneliussen
Ruska Ensemblen Arktinen Odysseia kutsuu mukaan ainutlaatuiselle matkalle Grönlannin jäätikölle, Siperian taigalle ja Saamenmaan tuntureille.
Keitä me pohjoisen ihmiset oikeastaan olemme? Miltä maailma näyttää eri puolilta Arktista katsottuna? Kuinka otamme vastaan tulevaisuuden haasteineen? Ja ennen kaikkea: Mikä yhdistää pohjoisia kansoja Alaskan rannikoilta aina Kamtšatkan niemimaalle?
Näyttämöllä hantimyytit kohtaavat inuiittien maskitanssin, arktiset laulut saamelaisen nykyrunouden, monikansallinen ensemble toisensa ja yleisö esiintyjät. Nuoret taiteilijat eri puolilta pohjolaa kertovat kokemuksiaan, muistojaan ja tuntemuksiaan. Luvassa on näyttämöleikki ja moderni peijaisjuhla, johon myös katsojat saavat halutessaan osallistua.
Arktinen Odysseia on osa valtioneuvoston kanslian virallista Suomen itsenäisyyden 100-vuotisohjelmistoa. Esitys on toinen osa Arktisesta trilogiasta, jonka ensimmäinen osa Áillohaš nähtiin Kansallisteatterissa vuonna 2014.
Monikielinen esitys tekstitetään suomeksi ja englanniksi.
MAAILMAN KANTAESITYS WILLENSAUNASSA 9.3.2017
ESIINTYJÄT Niillas Holmberg, Connie Kristoffersen (Grönlannin kansallisteatteri), [nimi] (Obin-ugrilainen kansallisteatteri) ja Tuomas Rounakari (muusikko)
OHJAUS Jarkko Lahti
ESITYSDRAMATURGIA Ari-Pekka Lahti
LAVASTUS Katri Rentto
PUKUSUUNNITTELU Auli Turtiainen
VALOSUUNNITTELU Nadja Räikkä
ÄÄNISUUNNITTELU JA MUSIIKKI Tuomas Rounakari
KOREOGRAFIA Samuli Nordberg
VIDEOSUUNNITTELU J-P Passi
[TULKKI / KÄÄNTÄJÄ Anna Sidorova]
TUOTANTO Linda Lopperi / Ruska Ensemble, Suomen Kansallisteatteri, Nunatta Isiginnaartitsisarfia – Grönlannin Kansallisteatteri sekä Aurinko - Obinugrilaisten kansojen teatteri.
Peruslippu 35 €
Eläkeläinen 30 €
Opiskelija 16 €
Tapahtumanumero R-Kioskilla on 114440.
Myynnissä olevat tilaisuudet löytyvät R-Kioskilta myös tapahtuman nimellä.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































