Stormzy (Uk), la 28.1.
Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Keikan jälkeen Tavastian Lauantaidisko klo 23:30 alkaen. Keikkalippu oikeuttaa jäämään diskoon.
Grime-tähti Stormzy palaa Helsinkiin
Grime-genren tämän hetken kirkkain tähti Stormzy nousee lavalle lauantaina 28.1.2016 Helsingin Tavastialla. Elokuussa Flow'n täydessä Black Tentissä yleisön villinnyt ja viime vuonna ylistetyn ensiesiintymisensä Suomessa Tavastialla tehnyt brittiräppäri palaa suuren kysynnän saattelemana Suomeen. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä torstaina 1.9.
23-vuotias Stormzy eli Michael Omari on tänä vuonna julkaisemassa odotettua debyyttialbumiaan, jolta on kuultu jo esimakua huhtikuussa ilmestyneen "Scary"-sinkun muodossa. Nuoresta iästään huolimatta artisti on ehtinyt vaikuttaa skenessä jo pitkään. "Wicked Skengman" -freestyle-videoiden sarjallaan miljoonia katselukertoja kerännyt Stormzy aloitti räppäämisen jo 11-vuotiaana Lontoon nuorisotaloilla grime-veteraanien kuten Skeptan, Wileyn ja Dizzee Rascalin jalanjälijssa.
2000-luvun alussa Itä-Lontoossa syntyneen musiikkityylin juuret ovat garagessa, junglessa, hip hopissa ja dancehallissa. Stormzy on genren kovassa nousussa olevan uuden aallon äänitorvi ja seuratuin tekijä. Hän on tyylilleen uskollinen katujen ääni, ja myös menestynyt hyvin ilman ison levy-yhtiön tukea nousten underground-piireistä valtavirran tietoisuuteen.??
Viimeiset kaksi vuotta "Dreamers Disease" -debyytti-EP:n ilmestymisestä ovat olleet Stormzylle nousukiitoa. Artistin "Shut up" -freestylevideo on kerännyt jo yli 36 miljoonaa katselukertaa ja sen kultaa myynyt sinkkuversio sekä samaan aikaan julkaistu "Skengman 4" nousivat sinkkulistan kahdenkymmenen kärkijoukkoon, tehden freestyle-levytyksinä samalla historiaa Brittien sinkkulistalla.
Stormzyn kyvyt on huomioitu kahdesti arvostetulla MOBO-palkinnolla Best Grime Act -kategoriassa ja BBC nosti artistin kärkikolmikkoon uusia tulokkaita esittelevälle Sound of 2015 -listalleen. Stormzy on päässyt levittämään grimen ilosanomaa ympäri maailmaa ja Britti-kiertueen keikat ovat olleet loppuunmyytyjä jo viikkoja ennen tapahtumia. Stormzy on myös esiintynyt muun muassa Later With Jools Holland -tv-ohjelmassa ensimmäisenä omakustanneartistina ja Kanye Westin vieraana Brit Awardsissa.
Stormzy on viime aikoina ehtinyt musiikin lisäksi esittelemään muitakin lahjojaan. Artisti sai oman ohjelman Apple Beats 1 -radiokanavalta nuorimpana tekijänä Pharrell Williamsin ja Dr.Dren kaltaisten nimien joukossa ja roolin Noel Clarken elokuvatrilogian viimeisestä osasta Brotherhood.
Keikan järjestää kesällä perustettu, rap-musiikkiin painottuva All Day Agency -ohjelmatoimisto yhdessä Tavastia-klubin kanssa. Alkuiltaan on luvassa lämmittelijä, josta tiedotetaan myöhemmin
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































