Taiteilijatapaaminen: Susanna Tyrväinen
Näyttelyn ja teosten nimi juontaa viime kesälle, jolloin Tyrväinen kokeili ensimmäistä kertaa keramiikkaesineiden puu-uunipolttoa. Keraamisen kulhon pintaan oli ilmestynyt pisaran mallinen valuma, jota Tyrväinen ensin luuli virheeksi. Uunimestari Anders Allik oli kuitenkin selittänyt, että kyseessä on harvinainen ja arvostettu bidoro, joka tuo hyvää onnea. Bidoro, lasittunut pisara muodostuu kovassa kuumuudessa, tulessa ja tuhkassa, keraamisen esineen pintaan sattumalta.
Tämän keraamisen työn ja bidoron inspiroimana syntyi suupuhallettuna lasista kaksi Vihreä kyynel -teosta tuomaan hyvää onnea muotoilijan ensimmäiselle yksityisnäyttelylle. Suupuhallettujen teosten lisäksi Vihreä kyynel -näyttelyssä on esillä useilla erilaisilla lasintyöstömenetelmillä tehtyjä veistoksia.
Tyrväisen muotokieli on herkkää, mutta selkeää ja siinä kontrastilla on vahva rooli. Osa teoksista on pieniä ja pikkutarkkoja, osa puolestaan suuria ja rouheita. Töillään Tyrväinen haluaa yllättää ja ilahduttaa sekä tuoda katsojalle hämmästystä ja uusia oivalluksia. Taiteilijatapaamisessa Tyrväinen kertoo käyttämistään tekniikoista ja luovasta työstä. Tervetuloa!
Susanna Tyrväisen Vihreä kyynel -lasitaidenäyttely on avoinna 27.11. saakka
http://www.mafka-alakoski.fi
https://www.facebook.com/events/253084288426417/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































