Värttinä: Viena
Mari Kaasinen – laulu
Susan Aho – laulu
Karoliina Kantelinen – laulu
Mikko Hassinen – lyömäsoittimet
Lassi Logrén – viulu, jouhikko, nyckelharpa
Matti Laitinen – kielisoittimet
Värttinä on suomalaisen kansanmusiikin kansainvälisesti tunnetuin tähti. Yhtye aloitti lasten runonlausuntaryhmänä Rääkkylässä vuonna 1983. Läpimurto tapahtui niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin vuonna 1991 julkaistun ”Oi Dai” -albumin myötä. Alusta alkaen Värttinän tavaramerkki on ollut ”korkeelta ja kovvoo” -laulutyyli ja tiiviit lauluharmoniat. Lokakuussa 2015 julkaistulla Viena-levyllä Värttinä tekee kunniaa oman musiikkinsa juurille ja vienankarjalaiselle perinteelle. Levyn laulut ovat pääsääntöisesti uusia, ja ammentavat inspiraationsa yhtyeen vuonna 2014 tekemästä matkasta Vienan Karjalan runokyliin, ainutlaatuisista tapaamisista viimeisten elossa olevien runonlaulajien kanssa.
Nämä laulajat ovat viimeisiä eläviä linkkejä monta tuhatta vuotta vanhaan kulttuuriin, josta on syntynyt mm. kalevalainen runous. Lisäinnoitusta tarjosivat myös matkan upeat luontoelämykset. Yhtyeen sointi on nyt akustisempi kuin vuosikymmeniin, ja lauluäänet sekä viulu-haitari-kielisoitin-trio muodostavat yhdessä herkän ja rikkaan kudoksen.
Järj. Espoon kulttuurikeskus
www.espoo.fi/kulttuurikeskus
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































