Poliisisoittokunta 70 V. Juhlakonsertti
Helsingin poliisisoittokunta 70 v. juhlakonsertti
Finlandia-talolla torstaina 16.02.2017 kello 19:00
Tilaisuuden kesto n. 2 h 30 min (sis. väliajan 20 min)
Vuonna 1947 perustettiin Helsingin poliisilaitoksen yhteyteen Helsingin poliisisoittokunta. Tämän poliisisoittokunnan tavoitteena oli edistää soittotoiminnallaan kansalaisten ja poliisin välisiä suhteita, jotka olivat erityisesti sodan sekä heti sen jälkeisenä aikana taantuneet verrattain huonoiksi. Jo tuolloin todettiin Helsingin poliisisoittokunnan soittotoiminnalla olleen tätä suhteiden tilaa parantava vaikutus.
Tänä päivänä Helsingin poliisisoittokunta onkin kaikkien näiden vuosien työn jälkeen vakiinnuttanut asemansa koko Suomen poliisin suhdetoiminnan edistäjänä. Poliisisoittokunta tekee myös merkittävää työtä lasten ja nuorten parissa mm. liikenne- ja päihdevalistuskonserttien muodossa ympäri Suomea. Orkesteri poikkeaa useista muista kansainvälisistä poliisisoittokunnista erityisesti siten, että valtaosa sen rivissä toimivista korkeatasoisista muusikoista, on koulutettu hoitamaan työssään myös poliisin perustehtäviä eli toimimaan vanhemman konstaapelin virassa.
Helsingin poliisisoittokunnan saavuttaa vuonna 2017 70-vuoden iän. Tämän juhlavuoden kunniaksi tahdommekin tarjota jo vuosien varrella vakiintuneelle ja kasvaneelle sekä uudelle yleisöllemme mahdollisuuden saapua nauttimaan viihdyttävästä konsertista Helsingin Finlandia-talolle 16.02.2017 kello 19:00 alkaen. Tilaisuutta Finlandia-talon lavalle saapuvat juhlistamaan Helsingin poliisisoittokunnan ja sen ylikapellimestarin Sami Ruusuvuoren lisäksi viime vuosina soittokunnan solisteina aktiivisesti toimineet Paula Koivuniemi, Jorma Hynninen, Ville Rusanen, Sami Pitkämö sekä Aili Ikonen.
Konsertissa esitettään myös Marzi Nymanin Helsingin poliisisoittokunnalle säveltämä uusi tilausteos sekä kuullaan aiemmin Helsingin poliisisoittokunnan kapellimestareina toimineiden Petri Juutilaisen ja Esko Heikkisen aina yllättävät solistinumerot.
Mutta ei tässä vielä kaikki! Juhlavuotensa kunniaksi Helsingin poliisisoittokunta haluaa tarjota yleisölle tähän varmasti viihdyttävään juhlakonserttiinsa lippuja ainoastaan palvelumaksun hinnalla 1,50 €.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































