Tenho esittää: Andreas Söderström (Swe), Juuso Paaso
Andreas Söderström (SWE)
Juuso Paaso
25.1. klo 20->
Andreas Söderström on tukholmalainen pitkän linjan musiikintekijä, joka on 2000-luvun alun jälkeen tehnyt kuusi soololevyä ja soittanut kymmenillä muiden artistien levyillä Jenny Wilsonista Mats Gustafssoniin. Hän on säveltänyt myös elokuva- ja teatterimusiikkia, usein yhteistyössä Tape-yhtyeen Johan Berthlingin kanssa. Andreaksen soololevyt edustavat kitarapohjaista ambient-henkistä minimalismia, jossa voi kuulla muun muassa Jim O'Rourken ja John Faheyn vaikutusta. Uusimmalle soololevylleen Om solen väl går upp igen (2016) multi-instrumentalisti on säveltänyt kaksi reilun vartin mittaista, monikerroksisena sykkivää instrumentaalikappaletta.
https://soundcloud.com/andreas-soderstrom
Juuso Paasoa on kutsuttu sekä stand-up-traagikoksi että tee-se-itse-taistelijaksi. Parhaiten hänet tunnetaan kitaristina yhtyeistä Hulda Huima & Hitaat Sekunnit ja Mustat Kalsarit. Viime kesänä hän julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Laiha Lohtu -kokoonpanon kanssa. Paason vilpittömät ja toisinaan ilkikuriset laulut ja omintakeinen ulosanti saivat innostuneen vastaanoton. Esimerkiksi Desibeli.net antoi Vorriori-kasetille täydet 5 tähteä. Tenho Restobarissa Juuso esittää kappaleistaan hitaita, riisuttuja versioita sähkökitaran ja sähköharmoonin säestyksellä. Harmoonia soittaa Guggenheim Projektzista ja Jukka Nousiaisen bändistä tuttu Kalevi Suopursu.
https://www.youtube.com/watch?v=9f_PA0GKQfQ
http://www.desibeli.net/arvostelu/6858
Soittoajat:
20 - Juuso Paaso
21 - Andreas Söderström
Vapaa pääsy!
Keittiö -23
Baari -24 (02)
http://www.tenhorestobar.fi
http://www.instagram.com/tenhorestobar
http://www.tenhorestobar.fi
https://www.facebook.com/events/359390404431623/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































