Pintandwefall, Freeweights, la 28.1.
Narikkamaksu lipunostaneille 1 € (norm. 3 €)
Spontaaniin melodianerokkuuteen vihkiytynyt PINTANDWEFALL-naamionelikko julkaisee järjestyksessään viidennen levynsä 27.1.2017 ja sitä juhlistetaan heti seuraavana päivänä Loosessa! Tällä kertaa tuottaja Risto Ylihärsilä on ottanut Pintandwefallin lo-fin äänimaiseman lempeään ohjaukseen ja runnonut hiomattomasta timantista entistäkin karkeamman. Red and Blue Baby -albumin kappaleet ovat syntyneet hauraan tiiviillä tahdilla puolentoista vuoden aikavälillä pidetyissä viikonloppusessioissa ja albumin ensimmäinen single Seasimularo on videoineen julkaistu jo toukokuussa 2015.
--> http://youtu.be/kT7vzaY4ASM
Yhtyeen muusikot Komi, Manner, Luhtasaari ja Yli-Rinne painottavat, että vuosikymmenen mittainen ura on muotoillut bändin ja sen statuksen sellaiseksi kuin se on. Tekeminen on intensiivistä ja selitteleminen turhaa:
"Yli kymmenen vuoden yhteissoitto, toteutetut sekä toteuttamatta jääneet taiteelliset visiot ja perusskaala bäkkäriöyhöttäjiä ovat lujittaneet meidän ryhmän niin tiiviiksi, että joulutkin vietetään yhdessä. Lopulta kaikki aina palaa sinne mistä lähdettiin. Ja tiedoksi, että jatkossa me emme vastaa enää yhteenkään "miltä tuntuu olla nainen musabisneksessä" -kysymykseen..."
Svart Records julkaisee Pintandwefallin uuden albumin Red and Blue Baby vinyylinä, digitaalisena ja CD:nä. Yhtye juhlistaa uuden levynsä ilmestymistä tekemällä Suomen kiertueen alkuvuodesta 2017 ja huhtikuussa yhtye jatkaa kiertueelle Ruotsiin.
Illan avaa keikkatauolta palaver FREEWEIGHTS. Alla NME-lehden ants täydellisen nappiin menevä kuvaus: "They sound like they've spent the past 30 years on holiday with Wham! - Their gloopy synths and nostalgic pop are as hot as a heatwave on the equator." - NME 05/04/2014
Keikkailtana juhlistetaan myös Öisin On Kivempaa -biletysklubin 2-vuotissynttäreitä, joten samalla piletillä Loosen loppuillan bileet kaupanpäälle!
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































