Joose Keskitalo ja The Mystic Revelation of Teppo Repo
Joose Keskitalo bändeineen esittää musiikkia uudelta levyltään Julius Caesarin Anatomia (Helmilevyt), joka julkaistaan 3.3.2017.
Minimalismin mestari on tehnyt suuren levyn.
Uutta albumia Keskitalo kuvailee musiikillisesti monipuolisimmakseen. Levyltä on aistittavissa vaikutteita aina Etelä-Amerikkalaisista rytmeistä vuoristolaisvalsseihin ja mustalaisiskelmästä jazziin.
"Nämä laulut on sävelletty ja soitettu venäläisen bardin Bulat Okudzhavan käyttämällä vireellä. Yritin tehdä tietynlaisia lauluja, mutta niistä tulikin aivan toisenlaisia”, Keskitalo kertoo.
Osansa levyn musiikilliseen kirjoon tuo myös Keskitalon uusi yhtye, joka tunnetaan myös nimellä The Mystic Revelation of Teppo Repo. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluu Keskitalon luottomiehen Arwi Lindin lisäksi muusikot Otto Eskelinen ja Eero Tikkanen. Monipuolisista musiikillisista vaikutteista huolimatta lopputulos kuulostaa kuitenkin vain ja ainoastaan Joose Keskitalolta itseltään.
Sanoituksiltaan Julius Caesarin Anatomia jatkaa Keskitalon edellisiltä levyiltä tutuiksi tulleissa unien ja ilmestyksien maailmoissa.
"Nämä laulut ovat kertomuksia meidän kollektiivisesta vankeudesta, jossa vanginvartijat olemmekin me itse. Ne on tutkimusmatkoja itseemme, josta ymmärrämme loppujen lopuksi vain vähän, sillä ihminen on itse itselleen mysteeri. Vain välähdyksenomaisesti meille paljastuu vankeutemme. Yö paljastaa meille petoksen.” Keskitalo kuvailee.
KOM-teatterin Ravintolanäyttämön ohjelmisto KOM-ravintolassa, Kapteeninkatu 26.
Kaikki esitykset alkavat täsmällisesti klo 20.00.
Liput 18 €, ellei toisin mainita, ennakkoon KOM-toimistosta (ma klo 11–18, ti–pe klo 11–16), Kapteeninkatu 26, puhelin (09) 6841 841. Lippuja ovelta tuntia ennen ohjelman alkua, mikäli tilaa on.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































