Nykyisempi aika
Chaplinin kulttielokuvaan Nykyaika perustuva musikaali Nykyisempi aika päivittää jokamiehen työssä ja arjessa kokemat vastoinkäymiset digitaaliaikaan –koneet vievät ihmistä aina todellisuuden tuolle puolen, ellei ihminen ota viedäkseen konetta. Musikaalin takana ovat samat nimet kuin Kapsäkin hitiksi nousseessa musiikkisatiirissa Suuri ja mahtava: käsikirjoitus Markus Leikola, musiikki ja äänimaailma Tommi Lindell, ohjaus Paavo Kerosuo, koreografia Lotta Kuusisto, visualisointi Riitta Röpelinen. Lavalla nähdään Lindellin, Kerosuon ja Kuusiston lisäksi Kaija Kärkinen ja Antti Korhonen. Kyseessä on ensimmäinen kerta maailmanlaajuisesti, kun Chaplinin perikunta on lisensoinut Nykyajan näyttämökäyttöön.
Nykyaika (1936) on yksi Charlie Chaplinin tunnetuimpia teoksia ja murroskauden työ, jossa Chaplin esiintyy rakastetussa kulkurihahmossaan anonyyminä tehtaan työläisenä. Aikakausi, jota elokuva kuvaa, oli vahvassa murroksessa: 30-luvun alkupuolen globaali lamakausi seurasi maailmansodan optimistista jälleenrakennusta ja populaarikulttuuri, kulutus- ja kansalaisyhteiskunta olivat ensimmäisen kerran päässeet valtaan länsimaissa. Lama uhkasi kaikkien näiden asemaa, kun työttömyys, köyhyys ja suoranainen nälkä pyyhkivät saavutettuja etuja ja edistystä tieltään.
”Kaiken tämän voi nähdä tänäkin päivänä länsimaailmassa talouskriisin kourissa. Meidän nykyaikaamme sijoittuvasta musiikkinäytelmästä tulee elokuvan tavoin vahva kannanotto pienen ihmisen puolesta taloudellisesti vaikeina aikoina, jolloin myös raja voimakkaiden aatteiden ja totalitaaristen ideologioiden välillä on liukuva”, käsikirjoittaja Markus Leikola kertoo.
Käsikirjoitus: Markus Leikola
Musiikin sävellys ja sovitus: Tommi Lindell
Ohjaus: Paavo Kerosuo
Visualisointi: Riitta Röpelinen, Juulia Jäntti
Esiintyjät: Kaija Kärkinen, Lotta Kuusisto, Paavo Kerosuo, Antti Korhonen, Tommi Lindell
Esitykset kesto: 2 h (sis. väliajan)
Tapahtumanumero R-Kioskilla on 114676.
Myynnissä olevat tilaisuudet löytyvät R-Kioskilta myös tapahtuman nimellä.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































