V Apinafest! 2017: Valokuva-Albumit
V ApinaFest! 2017: Valokuva-albumit
Kaksiosaisessa sunnuntaimatineassa nähdään teemallinen kokonaisuus vanhempien ja lasten välisestä sanallisesta ja sanattomasta vuoropuhelusta. Esiintyjät ovat pääasiassa nykyisiä tai entisiä tanssivia poikia sekä heidän vanhempiaan. Valokuva-albumi on arkisto, josta aukeaa väylä vanhempien nuoruuteen ja lapsuuteen. Samalla pohdittavaksi tulee, miltä nuori on joskus näyttänyt tai miltä se kuulosti.
Matinea on tulosta vahvistuvasta yhteistyöstä, jossa Vapaa Tanssikoulun ja Nurmijärven Tanssiopiston oppilaat ja opettajat työskentelevät ristiin vaihtaen osaamistaan ja näkemyksiään. Työskentely toteuttaa rihmastoajattelua, jossa taiteellinen ja kasvatuksellinen yhteistyö vahvistuu edeten positiiviseen ja vapaaseen suuntaan. Työskentelyssä on osansa pohdinnalla ja tutkimustyöllä, jossa avataan näkökulmia tanssin perusopetuksen toteuttamisesta.
Esiintyjät: Vapaan Tanssikoulun poikaoppilaita ja työpajoja sekä Nurmijärven Tanssiopiston oppilasryhmiä
Kokonaisuuden ohjaus: Isto Turpeinen ja Suvi Kajaus
Koreografiat: Isto Turpeinen, Suvi Kajaus
Tekstit: Isto Turpeinen
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































