Tokio Hotel - Dream Machine Tour
Saksalainen electro pop -kvartetti Tokio Hotel nostaa rimaa entisestään Dream Machine -nimeä kantavalla kiertueellaan. Spektaakkelimaiseksi luvatun show’nsa Suomeen tuova bändi soittaa fanien innostukseksi keikoillaan vanhempien hittiensä lisäksi myös uusia kappaleita. Bändin nokkamies Bill Kaulitz kommentoi uutta tuotantoa seuraavasti: “Laulumme ovat lukittujen ovien takana. Kukaan ei ole vielä kuullut niitä, eikä kuule! Uusi levymme tulee olemaan erikoinen, jotain sellaista, jota emme ole koskaan ennen tehneet. Siinä on meidän sielumme, todennäköisesti ensimmäistä kertaa.”
Tuore syntikkapoppiin perustuva äänimaailma asettaa uudet normit live-esiintymiselle sekä luo täysin uudistuneen pohjan myös keikkatuotannolle. Bill ja Tom Kaulitz juhlistivat vastikään syntymäpäiviään paljastamalla uutisen kiertueesta yksinomaan faneilleen. Bill Kaulitz palaa jo halusta palata esiintymislavoille: “Minun täytyy vain saada esiintyä. Se on ainoa syy miksi olen vielä tällä planeetalla! Tunnen itseni; jos olen liian kauan poissa esiintymislavoilta, se ei tee minulle hyvää.”
Viimeksi vuonna 2015 “Kings of Suburbia” -levyn myötä Tokio Hotel kiersi huikean show’nsa kanssa tavoittaen kymmeniä tuhansia ihmisiä jopa 20 eri maassa, innostuttaen sekä fanit että kriitikot. Levy saavutti kultalevyn rajapyykin sekä nousi listaykköseksi 30 eri maassa, jonka lisäksi 17 eri maassa se saavutti paikan TOP 5 -albumien joukossa. Yhtye on uransa aikana vastaanottanut yli 100 arvostettua kansainvälistä ja kansallista musiikkipalkintoa, myynyt yli 7 miljoonaa levyä ja saanut 68 platinalevyä ympäri maailmaa.
https://www.facebook.com/events/1634620663535498/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































