Kolme sisarta -esitys
hoitokodissa. Masha, Olga ja Irina. He muistuttavat etäisesti Tsehovien
klassikon sisaria. He saattavat olla ne samat, he saattavat olla joitakin
muitakin, he saattavat olla sinä ja minä. He odottavat Moskovaan pääsyä, ovat odottaneet jo kauan. Heillä on vain toisensa ja hoitaja, joka ei tunnu selviävän sisarten juuriltaan revityn elämän tuskaan. Sisaret unelmoivat tulevasta täyttymyksestä. He palaavat menneen elämän loistoon. He riitelevät. He tuskailevat. He etsivät, ehkä löytävätkin. He elävät pysähtyneisyydessä. Heillä ei ole kykyä muuttaa mitään. Lopulta vapaus ja onni ja tarkoitus löytyvät yllättävästä tilanteesta.
Kimmo Kovasen päällekirjoittamassa ja ohjaamassa Sisaret-esityksessä
Tsehovin klassikko on saanut nykyihmistä kohti tulevan muodon ja
sisällön. Esitys mietityttää, vavahduttaa ja kysyy: Mikä lopulta on elämän
tarkoitus? Milloin ihminen lopulta saa tyydytyksensä? Näyttämöllä
loistavat Pirre Toikkanen, Pia Serkamo, Eija Sihvola ja Atso Akkanen
rooleissaan. Muusikkona taiteilee Anu Myllyniemi.
Kovanen on kirjoittanut, ohjannut ja opettanut teatteria toistakymmentä
vuotta. Klassikoissa häntä viehättää ihmiskuvien syvyys ja ajattomuus.
"Esitys tuo oman tärkeän lisänsä yhteiskunnalliseen keskusteluun, jota
käydään yksilön olemassaolon kysymysten ympärillä. Vaikka esitys ei anna
suoria vastauksia, se puhuu suoraan."
Esitys saa ensi-iltansa perjantaina 7.4. Lapinlahden Lähteen Pylvässalissa.
Työryhmä
Ohjaus & Käsikirjoitus: Kimmo Kovanen
Alkuperäisteksti: Anton Tsehov
Esiintyjät: Pirre Toikkanen, Pia Serkamo, Eija Sihvola,
Atso Akkanen ja Anu Myllyniemi
Visualisointi: Työryhmä
Puvut: Eija Sihvola / Tapiolan Juhlapuku
Tuottaja: Ansku Sinisalo
Esitykset
perjantai 7.4. klo 18:00
lauantai 8.4. klo 18:00
maanantai 10.4. klo 18:00
tiistai 11.4. klo 14:00
keskiviikko 12.4. klo 18:00
maanantai 24.4. klo 18:00
keskiviikko 3.5. klo 18:00
lauantai 6.5. klo 18:00
Esityksen kesto max 2h, ei väliaikaa.
Esityspaikkana toimii Lapinlahden Lähde, Pylvässali
Lapinlahdenpolku 1, 00101 Helsinki.
Normaalihintainen lippu 20€.
Alennuslippu 15€ (eläkeläiset, opiskelijat ja yli 8 henkilön ryhmät).
Ammattilaislippu 12€.
Vain käteismaksu.
Lippuvaraukset
Ansku Sinisalo, tuottaja
040 1890 575 (arkisin klo 10-18)
sisaretesitys(at)gmail.com
Jäljellä olevia lippuja on saatavilla ovelta puoli tuntia ennen esitystä.
https://www.facebook.com/events/1259288540806868/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































