Malang Cissokho
Malang Cissokho
Huhtikuun ensimmäisenä maanantaina meillä on ilo ja kunnia saada Malang Cissokho esiintymään Tenhoon koko illan keikalle!
Malang Cissokho soittaa länsiafrikkalaista "harppuluuttua", koraa ja kitaraa sekä laulaa Mandinka-heimon perinteisiä lauluja ja omia sävellyksiään. Pitkään Suomessa asunut Malang Cissokho on länsiafrikkalaisten perinnemuusikoiden, grioottien, sukua Casamancesta, Senegalin omaperäisestä eteläisestä osasta. Malangin isä on hyvin tunnettu koran taitaja. Malang itse on aloittanut modernista musiikista, kitaristina, ja ryhtynyt soittamaan koraa vasta myöhemmin. Nykyisin kora kuitenkin soi jo mestarin varmuudella miehen käsissä.
Senegalissa Malang työskenteli mm. kuulun Youssou N'Dourin yhtyeessä ja Suomessa hänet muistetaan mm. Piirpauken, Cool Sheiksin ja Riddim Raidersien riveistä. Parhaiten Malang varmasti tunnetaan kuitenkin J. Karjalaisen Electric Sauna -yhtyeestä ja etenkin "Väinö"-hitin kauniista kora- ja lauluosuuksistaan. Malang on tehnyt Suomessa myös viisi omaa CD:tä.
Tenhossa on luvassa Malangin soolosetti laulun ja koran voimin klo 20 alkaen, ja toisen setin hän soittaa viisihenkisen bändinsä kanssa noin klo 21.
Keikalle on vapaa pääsy!
Keittiö -23
Baari -24
http://www.tenhorestobar.fi
http://www.instagram.com/tenhorestobar
http://www.tenhorestobar.fi
https://www.facebook.com/events/1165250290254554/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































