Taiteilijatapaaminen: Ella Varvio
Galleria on Design District -iltana torstaina 6.4. olemme poikkeuksellisesti avoinna kello 21 saakka, joten mukaan lasitaiteen pariin ehtii hyvin illemmallakin.
Ella Varvion lasitaidenäyttely Nemeton on avoinna Galleria Mafka&Alakoskessa 13.4. saakka. Näyttelyn kantava teema on myyttinen metsä, jonka kuva-aiheita Varvio tulkitsee kädenjäljellään: ”Taiteeni on yhdistelmä materiaalin kauneutta ja kuvitustaidetta, johon pyrin lataamaan vahvan tunnelman.”
Kerroksellisessa Graal-tekniikassa kuvitus on vangittu lasin sisälle. Materiaalina lasi sopii teoksiin ja niiden tunnelmiin, sillä se luo vaikutelman syvyydestä ja kurkistamisesta toiseen maailmaan. ”Lasi on myös hyvin kaunista, läpikuultavat värit ja valon leikki luovat taiteilijalle ainutlaatuisen paletin.” Varvio kuvailee. Hänelle mieluinen lopputulos on sellainen, joka vaatii katsojaa pysähtymään ja luomaan oman tulkinnan kertomuksesta.
Gallerialla on myös nähtävissä video teosten valmistusprosessista ja Varvion luonnoksia: ”Mielenkiintoinen valmistusprosessi on osa esineen tarinaa, lasinvalmistukseen liittyy pitkät käsityöperinteet ja lasinpuhallus on nykykatsojallekin taianomaista seurattavaa.”
Ella Varvio: Nemeton
Taiteilijatapaaminen to 6.4. kello 12-21
Galleria Mafka&Alakoski
Iso Roobertinkatu 19, Helsinki
Avoinna ti-pe 11-18 ja la 11-16
Galleriaan ja näyttelyihin on vapaa pääsy
http://www.mafka-alakoski.fi/2017/03/30/design-district-ilta-taiteilijatapaaminen-ella-varvio-nemeton/
https://www.facebook.com/events/1852553168330795/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































