Collie Buddz (Usa/ber), ke 8.11.
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Korjaamolaiset ovelta 27 €.
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Korjaamolainen-alennuksen saat liittymällä Korjaamon jäseneksi ilmaiseksi osoitteessa www.korjaamo.fi
REGGAE-ARTISTI COLLIE BUDDZ KLUBIKEIKALLE HELSINKIIN
Yhdysvaltalais-bermudalainen Collie Buddz nähdään Helsingissä Korjaamolla keskiviikkona 8. marraskuuta. Reggaen rytmejä hiphopiin ja dancehalliin yhdistävän Collie Buddzin tuoreeltaan julkaisema nimikkosingle "Good Life" antaa esimakua artistin pian ilmestyvältä neljänneltä albumilta. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 19. toukokuuta.
New Orleansissa syntynyt, mutta Bermudalla kasvanut Collie Buddz löysi musiikin jo nuorena. Alun perin tuottajaksi opiskellut Collie Buddz siirtyi pian itse levystudion äänityskoppiin ja aloitti artistiuransa esikoissinglellään "Come Around" vuonna 2006. Julkaisuvuoden yhdeksi suurimmaksi reggae-hitiksi nousutta biisiä on seurannut liuta genrensä kestosuosikkeja kuten "Mamacita", "Blind To You", "Tomorrow´s Another Day" ja "She Gimme Love" monien muiden lisäksi.
Oman mittavan discografiansa ohella Collie Buddz on julkaissut yhteiskappaleita muun muassa Shaggyn, Kid Cudin ja Major Lazerin kanssa. Kesäkuussa Suomessakin nähtävän räppäri Riff Raffin kanssa äänitetyllä "Yesterday" -singlellä vieraili myös maineikas Snoop Dogg. Tämän viikon perjantaina julkaistavan "Good Life" -pitkäsoiton tuotannosta pitkälle vastaa Collien Buddzin pitkäaikainen yhteistyökumppani ja ystävä Supa Dups, joka on vastuussa viime aikojen jättihiteistä kuten Draken "Controlla" sekä Drake feat. Rihannan "Too Good".
Ahkerasti ympäri maailmaa keikkaillut Collie Buddz on kuumentanut tunnelmaa tiukaksi hioutuneella live-esiintymisellään maassamme vuoden 2009 Flow-festivaaleilla sekä viimeksi Korjaamolla kaksi vuotta sitten innostuneen suomalaisyleisön edessä.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































