Albert Lee (Uk), ke 1.11.
Liput ovelta 43 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
Kitaralegenda Albert Lee Tavastialle!
Grammy-pakittu brittikitaristi Albert Lee saapuu klubikeikalle Helsinkiin keskiviikkona 1. Marraskuuta. Viime vuosina ahkerasti ympäri maailmaa, niin oman bändinä kuin yhdessä monen muun artistin rinnalla keikkaillut Lee osoitti edellisellä Suomen vierailullaan viime syksynä olevan edelleen todella timanttisessa keikkakunnossa.
Leen tavaramerkkeihin on aina kuulunut puhdas ja virheetön näppäily- ja hybrid picking-tekniikka, joilla hän on ihastuttanut yleisöä jo vuosikymmenten ajan. Hän on myös muiden muusikoiden ihailema ammattimies - esimerkiksi kitaristikollega Ritchie Blackmoren mukaan Lee on "yksi maailman parhaista kitaristeista".
Kitaransoiton 1950-luvulla aloittanut Lee vaikutti uransa alkuvaiheessa lukuisissa eri kantri-, r&b- ja rock & roll-yhtyeissä. Kaupallisen menestyksen makuun Lee pääsi ensimmäisen kerran 60-luvulla Thunderbirds -yhtyeessä. Myöhemmin 70-luvun lopulla Lee aloitti monivuotisen yhteistyön Eric Claptonin kanssa.
Ensimmäisen sooloalbuminsa Albert Lee julkaisi vuonna 1979. Kaikkiaan hän on julkaissut uransa aikana yli kymmenen sooloalbumia sekä lukuisia livetallenteita. Viimeisin sooloalbumi, vahvoja akustisia tunnelmia sisältänyt Highwayman julkaistiin vuonna 2014. Leen 70-vuotisjuhlakiertueelta on julkaistu DVD Just a Country Boy at Heart.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































