Järven ja metsän tarina
JÄRVEN TARINA JA METSÄN TARINA -KONSERTTI ESPOON METRO AREENALLA MARRASKUUSSA
MRP Matila Röhr Productionsin tuottamien Metsän tarina- ja Järven tarina -elokuvien palkittua musiikkia kuullaan ensimmäistä kertaa elävänä, kun Vantaan Viihdeorkesteri, solisti Johanna Kurkela ja 40-henkinen kuoro nousevat Espoon Metro Areenan lavalle lauantaina 11. marraskuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteessä torstaina 4. toukokuuta.
Metsän tarina (2012) on koko perheen elokuva ainutlaatuisesta suomalaisesta metsästä ja sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä. Elokuvan pääosissa ovat metsän lukuisat asukkaat; karhut ja hirvet, käärmeet ja pöllöt, liito-oravat, kuukkelit ja monet muut.
Järven tarina (2016) vie katsojan Suomen luonnon ainutlaatuisimman aarteen, järviemme, saloihin ja myytteihin. Järven tarinassa kaikki kerrotaan veden kautta, ja pääosissa nähdään eläimiä veden alla ja pinnalla; norppia, kuutteja, sammakoita, joutsenia, kuikkia ja monia muita.
Nämä Suomen ainutlaatuisesta luonnosta kertovat elokuvat ovat saaneet elokuvateattereissa jo 280 000 katsojaa, ja Järven tarina on Suomen kaikkien aikojen katsotuin dokumenttielokuva.
Molempien elokuvien musiikeista vastaa kansainvälisestikin palkittu säveltäjä Panu Aaltio, joka on työskennellyt elokuvasäveltäjänä Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä säveltänyt musiikin noin 15 pitkään elokuvaan. Hän on voittanut Metsän tarina- ja Järven tarina -elokuvien musiikilla erittäin arvostetut IFMCA-palkinnot, ja Järven tarina -elokuvalla Aaltio voitti myös vuoden 2016 Jussi-palkinnon parhaasta musiikista.
Järven tarina ja Metsän tarina -konserttia varten on koottu molempien elokuvien hienoimpia kohtauksia sekä uutta ennennäkemätöntä materiaalia elokuvista, jotka projisoidaan Espoon Metro Areenalla valkokankaalle suuren sinfoniaorkesterin säestämänä. Lavalla nähdään myös 40 hengen kuoro sekä solistina upea Johanna Kurkela.
Metro Areenan ovet avataan klo 17.00 ja konsertti alkaa klo 18.30. Koko perheelle sopiva konsertti järjestetään MRP Matila Röhr Productionsin ja Fullsteam Agencyn yhteistyönä.
LIPUT: Myyntiin to 4.5.2017 klo 10.00
Alk. 38,50€ / 58,50€ / 68,50€ / 78,50€
SHOW & DINNER -PAKETIT alk. 142,50 €:
- sis. konserttilippu hyvillä paikoilla istumakatsomon alaosassa (numeroitu istumapaikka)
- tasokas buffet-illallinen VIP Loungessa ennen konserttia. Ruokajuomat eivät sisälly pakettiin.
- eteispalvelu
Asiakastiedot luovutetaan tapahtumajärjestäjälle ja Areenan ravintolapalveluille myöhempää tiedottamista varten. Lipun ostaneet asiakkaat saavat lähempänä tapahtumaa tietoa illallisen aikataulusta sekä erityisruokavalioiden huomioimisesta.
Varaukset mahdollisia puhelinpalvelun kautta
www.metroareena.fi
www.matilarohr.com
www.fullsteam.fi
Lisätiedot:
Fullsteam
Lipunmyynti alkaa to 4.5. klo 10
Tapahtumanumero R-kioskilla on: 116283. Myynnissä olevat tilaisuudet löytyvät R-Kioskilta myös tapahtuman nimellä.
Ostorajoitus 8 lippua / asiakas!
Ei ikärajaa!
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































