Aki Rissanen Trio - levynjulkaisukeikka
Showtime 21:00
Esityksen kesto n. 2h
Numeroimattomat istumapaikat
Brittiläisen Edition Recordsin vuonna 2016 julkaisema Amorandom-albumi oli huima voimannäyttö yhtyeen kyvyistä ja sitä kuvailtiinkin pianisti Aki Rissasen kansainväliseksi läpimurroksi. Levy voitti Emma-palkinnon Vuoden Jazzalbumi -kategoriassa vuonna 2016.
Yhtye julkaisee toisen levynsä Koko Jazz Clubilla, ja se tehdään yhteistyössä maailman hienoimman brändin; Steinway & Sonsin kanssa!
Uudella albumilla trio keskittyy entistä enemmän vahvaan yhteissoittoon; pitkiin rytmisten aihioden kaariin sekä staattisen elektronisen musiikin vaikuttamiin tekstuureihin. Rissanen itse kuvailee levyn sävellysprosessia eräänlaiseksi retrospektiiviksi koko muusikon uraltaan: "Tuntui mielekkäältä sovittaa pari vanhaa kappaletta uudestaan ja löytää niihin täysin erilainen kulma aikaisempaan verrattuna. Myös vuosien saatossa päähän ja sormiin jääneet ideat - jotkut parinkymmenen vuoden takaa - ovat löytäneet paikkansa uuden levyn ohjelmistossa".
Täysin Rissasen sävellyksiä sisältäneeseen Amorandom-levyyn verrattuna tuoreen albumin sävellyksistä löytyy muidenkin kädenjälkiä; levyllä on mm. suomalaisen pianistin ja säveltäjän Jarmo Savolaisen teos sekä osa säveltäjä György Ligetin pianoetydeistä sovitettuna triolle. Myös yhtyeen jäsenet Antti Lötjönen ja Teppo Mäkynen ovat vahvemmin mukana uuden ohjelmiston tuotannossa.
Aki Rissanen - piano
Antti Lötjönen - kontrabasso
Teppo Mäkynen - rummut
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































