Koneellista -tanssi- ja liiketyöpaja
Työpajassa muodostetaan yhdessä tanssimalla ja liikkumalla koneita, joihin kukin osallistuu omista lähtökohdistaan. Työpaja tapahtuu Tekniikan maa -näyttelyssä ja inspiraationa toimivat näyttelyesineet. Pajat ohjaa tanssinopettaja ja tanssitaiteilija Anni Puuperä.
Työpaja soveltuu yli 10-vuotialle ja siihen voi osallistua koko perhe. Aiempaa tanssikokemusta ei tarvita. Työpajaan mahtuu noin 12 osallistujaa. Paja on osallistujille maksuton. Päälle kannattaa varata vaatteet, joissa on helppo liikkua.
Pajoja järjestetään yhteensä kolme kappaletta: seuraavat pajat ovat torstaina 2.11. klo 17.30 ja sunnuntaina 12.11. klo 13. Pajoihin ilmoittaudutaan ennakkoon. Ilmoittautumislinkit löytyvät Tekniikan museon nettisivuilta osoitteesta
http://tekniikanmuseo.fi/koneellista-tanssi-ja-liiketyopajojen-ilmoittautuminen-avattu/
Ilmoittautumalla mukaan osallistujat sitoutuvat työpajan päätteeksi täyttämään palautelomakkeen. Palautetta käytetään palveluiden jatkokehittämiseen ja hankkeen viestintä- ja raportointitarkoituksiin.
Koneellista-tanssityöpajat ovat osa Tekniikan museon Tekniikan maa-näyttelyhanketta ja sen kautta Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Työpajat rahoittaa Taiteen edistämiskeskus.
http://tekniikanmuseo.fi/koneellista-tanssi-ja-liiketyopajojen-ilmoittautuminen-avattu/
https://www.facebook.com/events/134331013840873/?
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































