Austra (Can), Ela Minus (Col)
Liput ovelta 22 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
ELEKTROPOP-YHTYE AUSTRA ESIINTYY TAVASTIALLA
Ma 23.10.2017 Helsinki, Tavastia + Ela Minus (CO)
Kanadalainen syntikkapoppari Austra saapuu Suomeen lokakuussa. Kantaaottavista sanoituksistaan sekä new wavesta ja dream popista ammentavasta soundistaan tunnetun yhtyeen keikka toteutuu Tavastialla maanantaina 23. lokakuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 15. syyskuuta klo 9.00.
Laulaja-kosketinsoittaja Katie Stelmanisin vuonna 2009 Torontossa perustama Austra julkaisi debyyttilevynsä "Feel it Break" Domino Recordsin kautta vuonna 2011. Klassisen laulun koulutuksen saaneen Stelmanisin lisäksi kokoonpanon täydentävät rumpali Maya Postepski, basisti Dorian Wolf sekä kosketinsoittaja Ryan Wonsiak.
Yhtyeen viimeisimmällä albumilla, alkuvuodesta ilmestyneellä "Future Politics" -levyllä vierailee The Apartments -yhtyeen laulaja Peter Milton Walsh sekä mm. Nick Caven ja The Curen levyillä soittava sellisti Audrey Riley. Stelmanisin kirjoittama ja tuottama albumi ottaa rohkeasti kantaa ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin maalaillen inhimillisempää tulevaisuutta. Austran musiikissa voimakkaan poliittiset sanoitukset yhdistyvät eletkropopista tuttuihin musiikillisiin elementteihin. Uuden albumin kirjoittamisen aikaan Stelmanis vietti aikaa Meksikossa ja sai vaikutteita mm. elektronisesta cumbia-musiikista sekä teknosta.
Illan avaa kolumbialainen elektroartisti Gabriela Jimeno eli Ela Minus.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































