Suvi Teräsniska - Elämäni ilta
- Tajusin, että ainoa este toisen haaveeni eli oman Hartwall Arenan konsertin edessä olen minä itse. Nyt on aika hyväksyä se, että voin toteuttaa unelmani jos vain itse haluan.
On itsevarman Suvin aika - sellaisen Suvin, joka uskaltaa tehdä ison liikkeen,ottaa paikan lavan keskeltä ja yleisön edestä selkä suorana, Vain elämää -ohjelmassakin epävarmuuksiaan avannut Suvi toteaa.
Pari viikkoa sitten Suvi sai uransa ensimmäisen Emma-palkinnon vuoden iskelmäalbumista, perjantaina hänet palkittiin Iskelmä-gaalassa vuoden naisartistina.
Syksyllä Suvi ihastutti katsojia tulkinnoillaan supersuositussa Vain elämää -ohjelmassa, ja kappaleet ovat menestyneet loistavasti myös Spotifyn top 50 -listalla.
Kaikki Suvin aiemmat albumit ovat myyneet vähintään platinaa, yhteensä hänen levyjään on myyty yli 300 000 kappaletta. Uusin albumi Sinä olet kaunis ilmestyi syyskuun lopussa.
KONSERTTI
Suvi Teräsniska - Elämäni ilta
Hartwall Arena ti 5.12.2017
Ovet klo 18.30, showtime klo 20.00
Konsertin kesto n. 2 tuntia, ei väliaikaa
Lipunmyynti alkaa perjantaina 24.2. klo 9.00!
http://hartwallarena.fi/fi/jarkko-ahola-waltteri-torikka
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































