Hansu ja Pirre - Mieleni minun tekevi
Loimaalta ollaan, joten kaikki alkaa Loimaalta. Uuden taidemuseon perustamisjuhla asettaa kehykset tälle kansalliseeppiselle näyttämöteokselle, jonka myötä Loimaan tikkakerho laajenee taiteen puolelle, päähenkilöidensä sanoin ”avautuu taiteeseen” 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.
Esitys tulee sisältämään muun muassa tanssia, Loimaan teatterikerhon estraditaidetta, musiikkia, eläinkuntaa ja kansanperinnettä – sekä kieltä että esineistöä. Esityksessä tutkitaan ja tarkastellaan merkkihenkilöitä sekä valotetaan tunnettuja runoelmia ja saagoja. Myös historian suurmiesten naiset nostetaan framille. Joko tekojensa, sanojensa tai torttujensa kautta.
Kyseessä on familiaarinen, matalan kynnyksen esitys. Yleisöä tullaan huomioimaan, mutta ei kiusaamaan. Mieleni minun tekevi käy Pirren ja Hansun omien kokemusten ja kipupisteiden kautta läpi arkisia asioita, maailman syntyä, rakkautta, luontoa ja kosmosta. Kanneltakin ehkä soitetaan.
Kaupunginteatteri, Pieni näyttämö
Kesto 2 t 15 min
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































