Hietsu is Happening! Nro 9
Hietsun Paviljongin tunnelmallisessa vanhassa puurakennuksessa koetaan yllätyksellistä musisointia jo yhdeksännen kerran Hietsu is Happeningissa. Tällä kertaa kuraattoreiden kitaristi Petri Kumelan, basisti Antti Lötjösen ja saksofonisti Mikko Innasen, vieraiksi saapuvat pianisti Aki Rissanen ja huilisti Sami Junnonen.
Aki Rissanen sai 2007 Erik Lindströmin stipendin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Rissanen istuu Lindströmin vanhan flyygelin ääreen Hietsun Paviljongin Juhlasaliin ja johdattelee syksyiseen iltaan tunnelmallisella soolokonsertilla.
Tämän jälkeen Petrin Peräkamari avaa taas ovensa kaikille (perä)kamarimusiikin ystäville. Vieraana tällä kertaa on huilisti Sami Junnonen ja illan mittaan mitä luultavimmin päädytään perimmäisten kysymysten äärelle, Bachin ja Shakespearin johdattamana.
Illan kolmannessa osassa päästään todistamaan mitä tapahtuu, kun Mikko Innanen ja Antti Lötjönen esiintyvät ensimmäistä kertaa duona yleisön edessä. Lopputulos on arvoitus vielä esiintyjillekin, joten tiedossa on varmasti ainutlaatuinen konserttielämys.
Lopuksi Innanen, Rissanen ja Lötjönen esiintyvät triona johdattaen itsensä ja Hietsu is Happening!:in yleisön lokakuisen myöhäisillan syvään hämäryyteen – sellaiseen kosteaan pimeyteen, joka ravitsee sielua ja hyväilee ruumista ja tuo hetkellisen rauhan inhimillisten pyrintöjen oravanpyörään.
https://www.facebook.com/events/281657902341276/
https://www.facebook.com/events/281657902341276/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































