Tenho esittää: Karina, Markus Perttula
Karina, Markus Perttula
16.11. klo 20
Helsinkiläinen indie pop -trio Karina kuulostaa vain omalta freesiltä itseltään, mutta tunnelmoi samoilla folk pop -detaljeilla kuin Sufjan Stevens, käyttää suomen kieltä ronskin runollisesti kuin Joose Keskitalo ja leikittelee näsäviisaasti kuin PMMP. Alkuvuodesta julkaistavaa debyyttialbumiaan viimeistelevä trio tekee 6. lokakuuta julkaistavan Kenkäkaverukset -singlensä myötä ensimmäisen Suomen-kiertueensa. Tenhon keikka on yhtyeen syksyn ainoa klubikeikka Helsingissä.
Markus Perttula on Seinäjoella syntynyt laulaja-lauluntekijä, jonka musiikki on yhdistelmä villaisia folkhetkiä ja raivokkaampaa rocktulkintaa. On miehestä monessa mielessä puhuttu jopa Jeff Buckleyn kaltaisten mestareiden yhteydessä, eikä syyttä. Perttulan dramaattinen ja voimakas laulu onkin paljon velkaa Buckleyn kaltaiselle taidokkaalle tulkinnalle.
Perttulan debyyttialbumi ”Tuhon Sydän” julkaistiin 2013 (Kaakao Records) ja sai positiivisia arvosteluja valtakunnallisessa musiikkimediassa. Miehen toinen albumi ”Monta Tarinaa” julkaistiin 13.11.2015. Levyltä irrotettu sinkku, mukaansatempaava ”Elä” vihjasi musiikin kehittyneen popimpaan suuntaan, jossa kuitenkin on säilynyt vahvan omakohtainen tulkinta.
VAPAA PÄÄSY
Keittiö -22 / Baari -24
http://www.tenhorestobar.fi
http://www.instagram.com/tenhorestobar
https://www.facebook.com/events/150166468921101/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































