Aaltokoski Dance Marathon: Fuga (ensi-ilta) / Veljet
Aaltokoski Dance Marathon tuo sykettä syksyyn: 8 päivää, 15 esitystä, 2 ensi-iltaa.
FUGA – tanssiteos muodosta (ensi-ilta)
Kolmen tanssijan esittämän teoksen pohjana on J.S. Bachin keskeneräiseksi jäänyt sävellys The Art of Fuga. FUGAssa itsenäiset äänet, liikkeet ja teot yhdistyvät moniääniseksi kudelmaksi kommentoiden toisiaan, heijastuen toisistaan ja kulkien toistensa rinnalla. FUGA (lat. pako, paeta) pakenee muotoa ja irtoaa otteista. FUGAssa musiikki ja liike soljuvat tanssijoiden kehoissa määrittelemättömäksi eteenpäin kulkevaksi virraksi. Työryhmä koostuu pitkään Aaltokoski Companyssa työskennelleistä tanssijoista.
Työryhmä ja tanssijat: Jouni Majaniemi, Unna Kitti ja Johanna Ikola | Koreografia ja konsepti: Johanna Ikola yhdessä työryhmän kanssa | Musiikki: osia teoksesta J.S Bach, Die Kunst der Fuge
VELJET jatkaa klassikkoduetto Togetherin teemassa
Kolmelle miestanssijalle koreografioitu VELJET jatkaa vuonna 2010 ensi-iltansa saaneen Together-dueton työprosessissa alkanutta liikkeellistä ja kehollista tutkimusmatkaa – yhdessä kulkemisen teemassa. Sana veljeys kuvaa toveruutta ja ystävyyttä. VELJET kertoo ihmisten välisestä yhteydestä, yhdessä olemisen syvistä merkityksistä ja toisaalta etääntymisen kivusta. Jakamalla ja luovuttamalla omastaan yhteiseen, tulee siitä jotain suurempaa.
Koreografia: Alpo Aaltokoski | Tanssi: Ahto Koskitalo, Jouni Majaniemi, Jussi Väänänen | Valosuunnittelu: Kalle Paasonen | Äänisuunnittelu: Aake Otsala | Pukusuunnittelu: Taina Relander
Aaltokoski Dance Marathon - 16.–26.11.2017 - on aivan uudenlainen nykytanssimaraton, joka tuo Helsingin marraskuuhun sykettä, liikettä ja tanssin huumaa.
http://www.aaltokoskicompany.fi/marraskuussa-uusi-nykytanssitapahtuma-aaltokoski-dance-marathon/
https://www.facebook.com/events/131017050859544/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































