April, Iiwanajulma
Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella
Soittoajat:
21:30 Iiwanajulma
22:30 April
ELEKTRIK PRODUCTS -OHJELMATOIMISTO YLPEÄNÄ ESITTÄÄ:
APRIL: TIDELINES 10 VUOTTA & IIWANAJULMAN PALUUKEIKKA
Helsinkiläinen soul metal -yhtye APRIL julkaisi 2000-luvun puolivälin
paikkeilla kaksi kiitettyä ja kulttimainetta nauttivaa albumia ennen telakalle siirtymistään. Nyt on aika juhlistaa yhtyeen Tidelines-esikoislevyn 10-vuotispäivää: levytyskokoonpanollaan esiintyvä April soittaa joulukuun 8. päivä Helsingin Semifinalissa albumin läpi alusta loppuun. Tämä helmikuussa 2007 Spinefarm Recordsin kautta julkaistu lätty sai aikanaan huikeita pisteitä niin kotimaisessa kuin kansainvälisessä metallimediassa. Näin kymmenen vuoden jälkeenkin Tidelines tuntuu tuoreelta ja energisoivalta!
Juvalta ponnistava ja nykyään miltei pääkaupunkilaistunut IIWANAJULMA on julkaissut urallaan kolme albumia, joista tuorein, vuonna 2014 päivänvalon nähnyt Hallelujah kiipesi Suomen virallisella listalla sijalle 5. Iiwanajulma on albuminsa julkaisun jälkeen viettänyt hiljaiseloa mutta valmistautuu palaamaan uuden albumin myötä vuonna 2018. Semifinalin konsertti on Iiwanajulman ensimmäinen esiintyminen yli kahteen vuoteen!
> April: Tidelines 10 v.:
> Hakim Hietikko - laulu
> Janne Koski - kitara
> Mikko Merilinna - kitara
> Jaakko Roiha - basso
> Mikko Huovila - rummut
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































