Jones Jones Trio (Ochs, Tarasov, Dresser)
Larry Ochs tunnetaan ROVA Saksofonikvartetin perustajana ja johtajana. Yhtye on vieraillut Pori Jazzissa vuonna 1979 ja Savoy-teatterissa vuonna 2001. Viime aikoina Ochs on monien levytystensä ohessa niittänyt kansainvälistä mainetta John Coltranen Ascension levytyksen sovituksella ja sähköistetyllä instrumentaatiolla Electric Ascension.
Mark Dresser muistetaan multi-instrumentalisti ja säveltäjä Anthony Braxtonin 1980- ja 1990-lukujen legendaarisesta kvartetista, joka vieraili Keravalla vuonna 1990. Viime aikoina Dresser on soolobassolevytysten ja monien mykkäfilmien soundtracklevytysten (mm. Tohtori Caligarin kabinetti) johtanut omaa septettiään, jonka levytetty tuotanto on lievästi sanottuna poikkeuksellisen mielenkiintoista.
Vladimir Tarasov oli venäläisen avantgardejazzin maineikkaimman, vuosina 1971–1987 vaikuttaneen Ganelin Trion jäsen. Liettuan Vilnassa pitkään asunut lyömäsoitinmestari on tehnyt kymmenittäin erilaisia poikkitaiteellisia projekteja ja levyttänyt sooloperkussionistina peräti 11-osaisen Atto sarjan (vv. 1984–2004) ja johtanut Lithuanian Art Orchestraa.
Odotettavissa on poikkeuksellisen intensiivinen ja mieleenpainuva musiikillinen elämys alan harrastajille ja jokaiselle ennakkoluulottoman mielen haltijalle!
Järjestelyt & haastattelupyynnöt: Arttu Partinen & Markku Salo (markku.salo61@gmail.com ; 050-566 7745)
https://www.facebook.com/events/1703722929700776/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































