Tikkurilan Teatterikoulu: Peter Pan
Peter Pan perustuu J. M. Barrien yli sata vuotta vanhaan satuun pojasta, joka ei halunnut kasvaa isoksi. Kaikki tuntevat Peterin, Helinä-keijun, Leenan, Mikon, Jukan, kadonneet pojat ja tietenkin pelätyn Kapteeni Koukun merirosvojoukkoineen. Tikkurilan Teatterikoulun oppilaat tarttuvat nyt tuttuun tarinaan ja ravistelevat sitä huolella!
Mikä-Mikä-Maahan pääsee mukaan jokainen, joka haluaa. Tarvitaan vain hieman keijukaispölyä, huiman iloisia ajatuksia ja ripaus rohkeutta. Klassikkosadun viehätys piileekin juuri siinä, että se muistuttaa meitä lasten kyvystä käyttää mielikuvitustaan. Kasvaminenkin voi olla huima seikkailu, mutta sitä kohti ei tarvitse kiirehtiä – ja leikkimistä ei tarvitse lopettaa koskaan!
Tammikuussa ensi-iltansa saava Peter Pan on tarina lapsuudesta, kasvamisesta, leikistä, vastuusta sekä mielikuvituksen voimasta. Näyttävä ja energinen tulkinta sopii lapsille 6-vuotiaasta ylöspäin.
Dramatisointi: Pirjo-Riitta Tähti
Ohjaus ja lavastuksen suunnittelu: Sanna Liski ja Tuukka Tiihonen
Puvustus: Anu Kamppila
Rooleissa: Bergholm Wilma, Eskola Viola, Haakana Anna, Haakana Aurora, Koivula Emmi, Lange Noa, Manninen Miko, Mellin Siiri, Myyryläinen Joenna, Poutiainen Mona, Salmi Nelli, Tapio Ronja, Tiitto Iiris, Tikka Onni, Tornivaara Matti ja Vihavainen Sandra
Ensi-ilta ti 23. tammikuuta klo 18.00, Vernissasalissa.
Muut esitykset: Ke 24.1. klo 18.00 / La 27.1. klo 15.00 / Su 28.1. klo 15.00 / Ti 30.1. klo 9.30 / Ke 31.1. klo 9.30 / Ti 6.2. klo 18.00 / Ke 7.2. klo 18.00 / La 10.2. klo 15.00 / Su 11.2. klo 15.00 / Ti 13.2. klo 9.30 / Ke 14.2. klo 9.30
Ikäsuositus: yli 6-vuotiaille | Kesto: n. 1h 45 (sisältää väliajan)
Liput ennakkoon (hinta sisältää NetTicketin palvelumaksut):
16€ / 12€ / 50€ kimppalippu (kaksi aikuista kaksi lasta).
Ennakkomyynti: http://www.netticket.fi/tikkurilanteatteri
Ennakkolippuja voi myös ostaa Vantaa-infoista (Myyrmäki, Korso, Tikkurila).
Liput ovelta ja Tikkurilan Teatterin kautta varattuna:
18€ / 14€ / 55€ kimppalippu (kaksi aikuista kaksi lasta)
Tikkurilan Teatterin varaus- ja infopuhelin: 044 013 0036 (ma-ke klo 12–15 ja 2 tuntia ennen esityksen alkua) tai liput [at] tikkurilanteatteri.fi (vastaamme sähköpostivarauksiin arkisin)
Liput koululaisnäytöksiin vain Tikkurilan Teatterin kautta! Koululaisnäytösten liput: 6€ / lapsi, opettajat ja ryhmänohjaajat maksutta. Ryhmälipuilla pakollinen ennakkovaraus!
Paikka: Vernissasali, Kulttuurikeskus Vernissa, Tikkurilantie 36, 01300 Vantaa
http://www.tikkurilanteatteri.fi/
https://fi-fi.facebook.com/TikkurilanTeatteri/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































