Sameli ja Vinó Landola, Alex ja Armottomat, The Evil Live Band
Sameli julkaisi 3. marraskuuta 2017 ensimmäisen sooloalbuminsa No minä tietysti. Ensimmäinen sinkkulohkaisu Hei etsä tiiä pääsi heti spotifyn Uuden suomalaisen musiikin listalle ja Suomi-indien helmet soittolistalle. Yksittäisiä kuulijoita on kertynyt viikossa reilusti yli tuhat.
Livenä Sameli soittaa biisejä Vinó Landola bändin kanssa bassossa Thumni ja rummuissa Muli-Muli. Levynjulkkarit On the rocks Kalliossa perjantaina 3.11. oli tupaten täynnä ja bändi toivoo jatkavansa golden classicsissa siitä mihin On the rocksissa jäi.
lisätietoja
http://www.sameli.fi
No minä tietysti spotifyssa
https://open.spotify.com/album/6QPBSQjGhKhrQ7zRVR03Jc
Klo 21:00 Alex ja Armottomat
Alex ja Armottomat esittää Alex Nylundin säveltämiä ja sanoittamia suomalaisia lauluja arkisesta ihmettelystä ja ihmismielen synkistä puolista. Armottomien musiikki on helposti lähestyttävää ja laulujen toisinaan kierot ja mustalla huumorilla höystetyt tarinat ovat saaneet lämpimän vastaanoton useilla keikoilla pääkaupunkiseudulla.
Nykyisellä kokoonpanolla Armottomat ovat esiintyneet vuodesta 2015 ja he julkaisivat omakustanteena ensimmäisen levynsä Juoppohullun Lokikirjat maaliskuussa 2016.
https://open.spotify.com/album/3wZJ6RlC4flvGhZVduQRFa
http://www.youtube.com/watch?v=iSTYovZfKoI
20:00 The Evil Live Band
The Evil Live Band on Helsinkiläinen ilmaisuvoimainen ja rehellinen Rockpop- Cover bändi Lynyrd Skynyrdistä Oasikseen sekä takaoven kautta takaisin Beatlesiin ja Rollareihin.
19:00 Ovet auki
Sisäänpääsy 6euroa sisältää narikan.
http://www.sameli.fi
https://www.facebook.com/events/1500200806743305
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































