Jhené Aiko (Usa), su 18.2.
Liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta.
R'N'B-LAULAJATAR JHENÉ AIKO KLUBIKEIKALLE HELSINKIIN
Pop-sävytteistä R'n'B:tä ja perinteistä soulia yhdistelevä Jhené Aiko saapuu ensi kertaa Suomeen alkuvuodesta. Kriitikoiden ylistämä laulajatähti esiintyy Tavastialla, Helsingissä, sunnuntaina 18. helmikuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy perjantaina 10. marraskuuta Tiketissä.
Hypnoottisen pehmeällä äänellä laulava Jhené Aiko julkaisi syyskuussa toisen albuminsa "Trip". Levyä edeltänyt single "While We're Young" on ehtinyt kerätä jo yli 13 miljoonaa streamauskertaa Spotifyssa. Unenomaisella pitkäsoitolla vierailee myös nimekkäitä artisteja, kuten Big Sean ja Brandy. Omien keikkojensa lisäksi Jhené Aiko lämmittelee Lana Del Reyta tämän LA to The Moon -kiertueella Yhdysvalloissa.
Kalifornian kasvatti Jhené Aiko tuli tunnetuksi alun perin jo 2000-luvun alussa tehtyään yhteistyötä R'n'B-yhtye B2K:n kanssa. Varsinaisen soolouransa Aiko kuitenkin käynnisti myöhemmin ja vuonna 2013 julkaistu debyytti-EP "Sail Out" singahti julkaisuviikollaan suoraan Billboard-listan kärkeen tuoden laulajalle myös kaksi Grammy-ehdokkuutta. Ehdolla ollut "The Worst" -single on sittemmin streamannut jo yli 80 miljoonaa kertaa Spotifyssa.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































