UIT hilpeänä esittää: Tuhansien ämpärien maa

Kansakuntamme haltuunsa ottanut ämpärimania valloittaa tulevana
keväänä Peacock-teatterin teatterimme tarjoillessa ämpärikaupalla
huumoria uusimmassa musiikki-ilottelussaan Tuhansien ämpärien maa.
Riemukas kevätrevyy tarkastelee omaperäisen ihastuttavaa kansaamme
hulvattomien sketsien, svengaavan musiikin ja näyttävien
tanssinumeroiden kautta. Esityksen ohjauksesta vastaa ensimmäistä
kertaa Jaakko ”Jaska” Saariluoma.
Tänä keväänä Peacockin lavalle nousee kaksi yllätystähteä, kun
vuoden 2016 tangokuningatar Erika Vikman sekä Posse-sarjastakin tuttu
Viivi Pumpanen liittyvät UIT:n taidokkaaseen esiintyjäkaartiin.
Nauruhermojasi kutkuttelemassa ovat lisäksi joukko Suomen estradi- ja
viihdekentän ykkösnimiä: Sari Siikander, Leena Uotila, Sami Hintsanen,
Sami Hokkanen, Jussi Lampi, Mikael Saari sekä Tanssii tähtien kanssa -sarjasta tutut tanssijat Ansku Bergström, Katri Mäkinen, Mikko Ahti ja
Matti Puro.
Vauhdikkaista askelmerkeistä vastaavat koreografit Jukka Haapalainen ja
Sirpa Suutari-Jääskö.
Mukana myös Suomen kovin bilebändi Jean S. Timo Kärkkäisen ja Antti Paavilaisen johdolla.
Esityksen kesto noin 1 h 30 min (ei väliaikaa)
Liput 31.3.2018 saakka
A-katsomo 55 € (norm. 59 €)
B-katsomo 45 € (norm. 49 €)
C-katsomo 35 € (norm. 39 €)
Ryhmäliput (min. 20 hlöä)
A-katsomo 49 € (norm. 55 €)
B-katsomo 39 € (norm. 45 €)
Ryhmälippujen tilaukset
liput(at)uit.fi tai 09 756 8070
(avoinna arkisin klo 10–16).
Ennakot: 27.4.2018 klo 18. 30.4.2018 klo 18, 2.5.2018 klo 18, 3.5.2018 klo 18
Ensi-ilta: 3.5.2018 klo 20
ESITYKSET LINNANMÄEN PEACOCK-TEATTERISSA
27.4.–16.6.2018.
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |