FAMEn Konkarikeskiviikot
Musiikkimuseo Famen konkarikeskiviikoissa sukelletaan Suomi-viihteen legendojen ja moniosaajien kanssa kotimaisen musiikin ja musiikkiviihteen tähtihetkiin.
Koko kansalle tutut Seppo Hovi, Päiviö Pyysalo, Markku Veijalainen, Tauno Äijälä, Heikki Seppälä ja Aarno Cronvall ovat kaikki jättäneet jälkensä kotimaiseen musiikkiin ja viihteeseen, ja nyt herrat pääsevät yksi kerrallaan ääneen Musiikkimuseon ainutlaatuisessa ympäristössä.
Joka keskiviikko yksi konkareista johdattaa yleisön itselleen läheiseen teemaan klassisesta musiikista Euroviisuihin, Hurriganesista ja rautalangasta television tanssiohjelmiin ja Kärki-Helismaa kaksikosta 1960-70-luvun radioviihteeseen ja Mainostelevision musiikkiohjelmiin. Johdattelun jälkeen vapaata tutustumista museoon konkarin kanssa.
Konkarikeskiviikko sisältyy museolipun hintaan.
OHJELMA
HELMIKUU
5.2. klo 11.00 Seppo Hovi: Särkynyt onni – Populaarimusiikkimme ensimmäiset vuosikymmenet
12.2. klo 11.00 Markku Veijalainen: Rautalankamusiikin tulo Suomeen
19.2. klo 11.00 Päiviö Pyysalo: Georg Malmsten – Suomen kevyen musiikin uranuurtaja. Perustuen Jorin 70-vuotisjuhlahaastatteluun 1972
26.2. klo 11.00 Tauno Äijälä: Maikkarin musiikkimuistoja
MAALISKUU
4.3. klo 11.00 Heikki Seppälä: ”Eurooppa laulaa”, Suomi mukaan Eurovision kansainväliseen laulukilpailuun 1961.
11.3. klo 11.00 Seppo Hovi: Sota luo laulunsa
18.3. klo 11.00 Markku Veijalainen: Vexi Salmi ja Irvin Goodman
25.3. klo 11.00 Tauno Äijälä: Alpolan ”talli” – 1960–1970-lukujen radioviihdettä
HUHTIKUU
1.4. klo 11.00 Aarno Cronvall: Klassinen musiikki televisiossa vuosien varrella – Muistoja ja ajankuvaa Pasilan studiosta konserttisaleihin ja oopperaan
8.4. klo 11.00 Markku Veijalainen: Hurriganes – Suosikin hovitoimittajan muisteluita
15.4. klo 11.00 Seppo Hovi: Kärki ja Helismaa, viihteen voimakaksikko
22.4. klo 11.00 Päiviö Pyysalo: Viihdekonkarit Lasse Pöystistä Vesa-Matti Loiriin, haastattelujen satoa
29.4. klo 11.00 Aarno Cronvall: Klassinen musiikki televisiossa vuosien varrella – Muistoja ja ajankuvaa Pasilan studiosta konserttisaleihin ja oopperaan
TOUKOKUU
6.5. klo 11.00 Päiviö Pyysalo: Lauantaitanssii tähtien kanssa 1970–2010 – Television tanssiohjelmat
13.5. klo 11.00 Heikki Seppälä: Eurovision laulukilpailut 1970-1987, miten menestyä kansainvälisessä kilpailussa?
20.5. klo 11.00 Heikki Seppälä: Entäs nyt, Suomi?, Eurovision laulukilpailut 2006 ja 2007.
27.5. klo 11.00 Aarno Cronvall: Klassinen musiikki televisiossa vuosien varrella – Muistoja ja ajankuvaa Pasilan studiosta konserttisaleihin ja oopperaan
https://musiikkimuseofame.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































