Natalia Goncharova
27.2.2020 - 17.5.2020
Natalia Goncharova (1881–1962) tunnetaan Venäjän avantgarde-taiteen keskushahmona, joka inspiroi niin Venäjän kuin Länsi-Euroopan kokeellisia taiteilijoita. Esille saadaan laajasti taiteilijan teoksia 1900-luvun neljältä ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Ennen Ateneumia näyttely on esillä Tate Modernissa Lontoossa ja Palazzo Strozzissa Firenzessä.
Natalia Goncharovan (suom. Gontšarova) rohkea ja innovatiivinen tuotanto vaikutti aikalaisiinsa ja ylitti 1900-luvulle ominaiset taiteenväliset rajat. Näyttely keskittyy taiteilijan innovatiivisimpaan kauteen 1900-luvun alusta 1920-luvulle, jolloin hän inspiroi yhtä lailla Venäjän kuin Länsi-Euroopan kokeellisia taiteilijoita. Näyttelyssä nähdään yli sata teosta, joihin kuuluu paljon maalauksia, mutta myös kuvituksia, pukuja, lavastusluonnoksia ja balettitaltiointeja. Lähes kaikki näyttelyn teokset nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa.
Goncharovan mittavaa taiteellista tuotantoa innoittivat niin kansantaide kuin uskonnolliset ikonit. Hänen taiteensa oli myös ristiriitaista: Goncharova saattoi samaan aikaan esiintyä kasvot maalattuna katuperformanssissa Moskovassa ja luoda uskonnollista taidetta vanhojen ikonien inspiroimana. Kuvataiteen lisäksi Goncharova suunnitteli pukuja ja lavasteita Sergei Djaghilevin kuuluisaan Venäläiseen balettiin sekä pukuja muotitaloille Moskovaan ja Pariisiin, oli mukana avantgardistisessa elokuvassa sekä teki kuvituksia kokeellisiin runoihin.
Näyttelyn toteuttavat Ateneumin taidemuseo, Lontoon Tate Modern ja Firenzen Fondazione Palazzo Strozzi yhteistyössä Tretjakovin gallerian kanssa. Näyttelyn kuraattoreita ovat intendentti Timo Huusko Ateneumin taidemuseosta sekä näyttelypäällikkö Matthew Gale ja kansainvälisen taiteen kuraattori Natalia Sidlina Tate Modernista.
Kuva: Natalia Goncharova: Pyöräilijä (1913). Venäläisen taiteen museo. © Venäläisen taiteen museo 2019.
https://ateneum.fi/nayttelyt/natalia-goncharova/#
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































