Suvivirsi soi koulujen päättymisen kunniaksi
Lauantaina kello 18 Suvivirsi kajahtaa eri puolilla Suomea pihoilta, ikkunoista, parvekkeilta tai missä vain satut olemaan.
Suvivirsi on monelle tärkeä merkki kesän alkamisesta. Se on sukupolvien ajan kaikunut kesän ja koulutyöstä vapautumisen merkiksi.
Helsingissä järjestetään laulutempauksia Suvivirren tiimoilta.
Roihuvuoren kirkon katolla raikuu Suvivirren laulajaiset, kun seurakunta juhlistaa kesän alkamista, yhteisöllisyyttä ja ylioppilaita! Puhallinyhtye Itä-Helsingin musiikkiopistosta IHMOSTA soittaa Roihuvuoren kirkon katolta. Ohjelmassa muun muassa Suvivirsi ja Gaudeamus igitur. Ihmisiä pyydetään laulamaan yhdessä parvekkeille, kirkon pihalle ja kaduille turvavälit huomioiden. Mukana laulamassa myös seurakunnan kuorolaisia. Roihuvuoressa lauletaan lauantaina 30.5. klo 12.
Samaiset esiintyjät siirtyvät Tammisaloon, jonka liikenneympyrässä kajahtaa Gaudeamus igitur ja Suvivirsi lauantaina 30.5. kello 13.30. Samalla Tammisalon kirkonkellot soivat.
Kulosaaren kellotapulista kajahtaa Suvivirsi koulujen päättymispäivän kunniaksi la 30.5. klo 18. Seurakunta toivottaa yleisön kirkonmäelle laulamaan!
Jyväskyläläisten muusikoiden näyttävä Suvivirsi-video
Suvivirrellä pitkä historia
Kappale on myös ristiriitainen sen linkityttyä vahvasti kristinuskoon. Historia on kuitenkin pidempi ja juontaa 1600-luvun loppuun, mutta tarkkaa alkuperää ja syntymaata vain arvaillaan. Suomeen laulu saapui 1600-luvun lopun katovuosien hautajaisvirreksi. Se muistutti toivosta kun pohjoisessa jopa 30% ihmisistä menehtyi tauteihin ja nälkään satojen menetyksen myötä.
Kirkkohistorian dosentti ja pastori Esko M. Laine kertoo 300 vuotisesta historiassa lyhytdokumentissa. Virsi syntyi keskellä 1600-luvun lopun nälkävuosia. Vuosisatojen saatossa siitä on tullut kuitenkin suomalaista kansallisomaisuutta, joka ylistää kesän puhkeamista kukkaan.
Suvivirren kolme vuosisataa -historiavideo
https://www.youtube.com/watch?v=ibgweDDibL4
Suvivirsi, sanat
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen
Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen
Nyt siunausta suopi taas lämpö auringon
Se luonnon uudeks luopi, se kutsuu elohon
Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa
Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa
Se meille muistuttaapi hyvyyttäs Jumala
Ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta
Taas linnut laulujansa visertää kauniisti
Myös eikö Herran kansa luojaansa kiittäisi?
Mun sieluni sä liitä myös äänes kuorohon
Ja armon Herraa kiitä kun Laupias hän on
Vanha versio (1701)
Jo joutu armas aica
Ja Suwi suloinen
Joll caunist caiken paican
Caunista cuckainen.
Nyt armas Auring meitä
Taas lähte lähemmäx
Hän kuolleet hauto heitä
Jäll teke eläwäx.
Ne nijtyn cuckat corjatJa Laiho laxosa
Nijn ylpiät Yrtti tarhatPuut wehriät werasa
Ne meillen muistuttawat
Suurt hywytt' Jumalan
Jong caick ain nähdä saawat
Juur ymbär Wuoden ain.
Uusi uskontoneutraali Suvilaulu-versio (Miiroskari 2003)
1. Jo joutui armas aikaja suvi suloinen,
kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.
Nyt lämpöänsä suopi taas säteet auringon,
ne luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon.
2. Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa,
puut metsän huminoivatjo lehtiverhossa.
Nyt linnut sinitaivaan kauniisti visertää,
ja aallon kaarnalaivaankäy reima tuulispää.
3. Jo joutui armas aikaja suven ihanuus,
tää vehreys, sen taikaon aina ihan uus.
Se vuosi vuoden jälkeenmun valtahansa saa,
oot vehmastoista kaunein,sä kesäöiden maa!
Kuva: Nika Akin
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































