Allas Live: Happoradio

Hinta: alk. 27,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.

Konserttikokonaisuuden järjestäjä on Allas Sea Pool. Katso kaikki konsertit täältä.

Seitsemän studioalbumia julkaisseen suomirockin kärkikastiin kuuluvan Happoradion suosio on vuodesta toiseen kasvanut tasaisesti. Vuonna 2001 perustetun yhtyeen uralle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Tavikset, Puhu äänellä jonka kuulen, Che Guevara, Pelastaja, Älä puhu huomisesta ja Valopallo. Laulaja Aki Tykki hurmasi televisiokatsojat Nelosen supersuositussa Vain Elämää -ohjelmassa keväällä 2018. Happoradion tuorein albumi Kauniin kääntöpiiri julkaistiin 2017. Warner Music Finland sainasi yhtyeen keväällä 2018 ja tuorein sinkku Tehdään jotain kaunista julkaistiin tammikuussa 2019. Biisi on ylittänyt kultarajan, ja uutta musiikkia bändiltä saatiin keväällä 2020, kun yhtyeen sinkku "Silta" julkaistiin.

***

Altaan keikat jatkuvat loppukesän ajan Allas Live -konserttisarjan myötä!

Olemme rajanneet konserttiemme yleisökapasiteettia turvallisuuden vuoksi.

Keikkaeväiksi suosittelemme varaamaan virkistävän juoma- ja pikkunaposteltavapaketin etukäteen lipunoston yhteydessä (38€). Altaan herkkukoreja on kahdenlaisia (liha + kala ja vegaaninen) sisältäen erilaista naposteltavaa sekä pullon proseccoa. Herkkukori kannattaa varata etukäteen, sillä lipunoston yhteydessä tämä napostelupaketti on edullisempi kuin paikanpäältä hankittuna. Oman ennakkoon tilatun korinsa saa noutopisteeltä Altaalle saapuessa.

Altaan herkkukori (liha + kala) kahdelle:
Mionetto Prosecco Brut 0,75l
Paahdettua valkosipulileipää (L)
Vegaanista yrttituorejuustoa(L,G)
Marinoituja kesäkasviksia & oliivia (L,VEG,G)
Rapeita salaatteja(L,VEG,G)
Savustettuja loheneviä(L,G)
Salamilajitelma(L,G)

Altaan Vegaaninen herkkukori kahdelle:
Sgajo Prosecco Vegan Organic 0,75l
Paahdettua valkosipulileipää(L)
Vegaanista yrttituorejuustoa(L,G)
Marinoituja kesäkasviksia & oliivia (L,VEG,G)
Rapeita salaatteja(L,VEG,G)
Vegaanista Chorizoa(L,G),
Yuzu-marinoitua tofua & shisoa (L,G)

Yhteistyössä:
Novelle, Clear Channel, Helen

Järjestelyt:
Vanaja Events, Tiketti

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Katajanokanlaituri 2
00160 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Katajanokanlaituri 2
00160 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)