D-A-D (DK), pe 4.9.

Hinta: alk. 39,50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Tanskalainen D-A-D Helsingin Suvilahdessa syyskyyssa!


Pääsemme pitkästä aikaa nauttimaan pian myös ulkomaalaisen yhtyeen rock-keikasta, kun Tanskan kovimpiin hardrockbändeihin lukeutuva D-A-D saapuu ulkoilmakeikalle Helsingin Suvilahteen 4. syyskuuta 2020.


Illan lämppärinä nähdään kotimainen Melrose.


Alun perin Disneyland After Dark -nimellä esiintynyt, vuonna 1982 perustettu hardrock-yhtye D-A-D on yksi Tanskan suurimpia rock-nimiä.  Nimensä rockin historiaan vakiinnuttanut D-A-D on nauttinut yleisön suosiosta jo lähes 40 vuoden ajan. 


Viime aikoina harvakseltaan albumeita julkaissut bändi palkitsi faninsa kahdeksan vuoden odotuksen jälkeen julkaisemalla "A Prayer for the Loud" albumin toukokuussa 2019.  Samalla bändi teki sen mitä D-A-D parhaiten osaa - albumi on täynnä neljän kaveruksen henkeäsalpaavalla energialla ja koukuttavilla biiseillä ladattua musiikkia. "A Prayer For The Loud" -albumilla on myös selkeä musiikillinen yhteys klassisiin D-A-D:n läpimurtoalbumeihin, kuten "No Fuel For The Pilgrims" ja "Riskin' It All".


Illan lämppärinä nähtävä Melrose on vuonna 1981 perustettu rock-yhtye, joka musiikissaan yhdistänyt perusrockia rockabillyyn ja rock'n'rolliin. Tämä ulkomailla ja kotimaassa mainetta niittänyt timanttinen rock-trio tunnetaan loistavasta livemeiningistä, joka tehoaa faneihin vuodesta toiseen. Yhtye on myös esiintynyt Aki Kaurismäen elokuvissa Laitakaupungin valot sekä Hamlet liikemaailmassa. Melrosen viimeisin studioalbumi "Got It Made" julkaistiin vuonna 2015.


D-A-D:n ja Melrosen keikan toteuttavat Suvilahden kulttuurikeskuksessa tapahtumakeskusta ja ravintolaa pyörittävä Suvilahti TBA ja Suomen suurin tapahtumajärjestäjä Live Nation Finland.


Tapahtuman turvallisuus:


Yleisön, esiintyjien ja henkilökunnan turvallisuus on erittäin tärkeää ja noudatamme viranomaisten ohjeistuksia luodaksemme turvallisen tapahtumakokemuksen. Tapahtuma toteutetaan seisomakatsomona, ja tapahtuma-alue alueen pinta-ala ja suunnittelu mahdollistavat reilujen turvavälien ylläpitämisen. Yleisöä muistutetaan turvallisuusväleistä paikan päällä ja heitä pyydetään noudattamaan käsi- ja yskimishygieniaohjeistuksia. Tapahtumaan ei voi saapua koronavirusoireisena tai muuten sairaana. Viranomaisohjeistuksen mukaan riskiryhmiin kuuluvia suositellaan välttämään yleisötapahtumia. Tarkemmat tiedot käytännön järjestelyistä löytyvät ennen tapahtumaa osoitteesta livenation.fi.


Pyörätuolia käyttävät tai muut avustajaa tarvitsevat asiakkaat voivat ostaa peruslipun tapahtumaan verkkokaupasta, avustaja pääsee sisään samalla lipulla. Varauduthan todistamaan avustajan tarpeen portilla tapahtumapäivänä. Turvallisuussyistä emme ota pyörätuoliasiakkaita lavan edustalle.



— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Kaasutehtaankatu 1
00540 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)




Kaasutehtaankatu 1
00540 Helsinki








Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.