Blues Newsin Eddie Boyd -Juhlailta

Hinta: 21.50 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Blues Newsin Eddie Boyd-juhlailta
la 31.10.2020 klo 19.00

Pianisti-laulaja Eddie Boyd (1914-1994) toimi 1970-luvun alusta lähtien suomalaisten musiikinharrastajien linkkinä afroamerikkalaiseen bluestraditioon. Tasan 50 vuotta sitten maahan ensi kertaa saapuneen, samaan aikaan Love Recordsille varhaisimman suomalaisvalmisteisen LP-levynsä ”Praise To Helsinki” levyttäneen sekä Helsingissä vuodesta 1971 pysyvästi asuneen muusikkolegendan tunnetuimmat hitit, ”Five Long Years”, ”24 Hours” ja ”Third Degree” olivat kaikki syntyneet jo 1950-luvun alussa Chicagossa, mutta uraansa hän kuitenkin jatkoi esiintyvänä ja myös levyttävänä taitelijana aina 1990-luvulle saakka. Finnish Blues Society kunnioittaa Eddie Boydin puolen vuosisadan mittaista elämänvaihetta Suomessa juhlakonsertin sekä valokuva- ja aineistonäyttelyn merkeissä. Yhdistyksen ja artistin tiet kohtasivat vuosikymmenten varrella useasti.

Kahden kokoelmalevyn (”Brotherhood”, 1975 ja ”Mello Hello! – Eddie Boyd In Finland”, 2005) julkaisemisen lisäksi FBS toimi monien Boyd-konserttien järjestäjänä ja myös nimesi artistin kunniajäsenekseen kesällä 1993. Lisäksi se julkisti toukokuussa 2009 Eddie Boydin muistoksi seinälaatan Helsingin Kalliossa bluestähden pitkäaikaisen kodin edustalla.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Malmitalolla 31.10. toteutettavan juhlakavalkadin kantavana voimana toimii maamme eturivin blues- ja rhythm’n’blues -tulkitsijoihin sekä Eddie Boydin musiikillisen perinnön keskeisiin vaalijoihin lukeutuva pianisti-laulaja Harri Saanio kera vierailevien kotimaisten tähtiesiintyjien. Samassa yhteydessä Malmitalolla julkistettava ainutlaatuinen teemanäyttely koostuu Eddie Boydin kotialbumeista peräisin olevista valokuvista, äänilevyistä sekä muista hänen uraansa ja elämäänsä olennaisesti liittyneistä pienesineistä.

Kesto 2 h 30 min, sis. väliajan 30 min

www.bluesnews.fi

Avustajaliput myynnissä lippu.fin puhelinpalvelussa, täyden palvelun myyntipisteissä, R-kioskeilla sekä Helsingin Kulttuurikeskuksen lipunmyynneissä (ei Kanneltalo).

Tapahtumapaikka / Venue

Ala-Malmin tori 1
Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Ala-Malmin tori 1
Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)