Herra Heinämäen Lato-Orkesteri
Lato-orkka tunnetaan mm. Pikku Kakkosen yhteydessä esitetyistä Herra Heinämäki -jaksoista sekä Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri -elokuvasta. Orkesteri koostuu nimekkäistä musiikin ammattilaisista: Heikki Salo, laulu, akustinen kitara (mm. Miljoonasade) Janne Louhivuori, kitara, taustalaulu (mm. Hurriganes) Mikko Löytty, basso taustalaulu (mm. Hurriganes, Q-stone) Jouko Mäki-Lohiluoma, rummut, huuliharppu, taustalaulu (Transitmies, mm. Yhden joukon yhtye).
Kun Herra Heinämäen Lato-orkesteri perustettiin vuonna 2000, poppoon tarkoitus oli kokeilla miltä tuntuu tehdä musiikkia lapsille. Sen jälkeen alkoi tapahtua ihmeellisiä asioita: 2000-luvun alkupuolella bändi päätti ehdottaa Pikku Kakkoselle TV-ohjelman tekoa. Niin syntyi ensimmäinen tuotantokausi, toinen tuotantokausi, teatterielokuva Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri... Huhtikuussa 2015 Pikku Kakkonen alkoi lähettää jo neljättä tuotantokautta, jossa mukana hääräili mm. Jope Ruonansuu! Elokuussa 2018 Lato-orkesteri julkaisi kokoelmalevyn: Maailmamuuttuu pupujussit.
On kivaa olla tärkeä – mutta on tärkeämpää olla kiva!
Espoon kulttuurikeskuksen tapahtumien lipunmyynnissä otetaan huomioon turvavälisuositukset katsomopaikoissa.
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















