Malminkartanon jätemäki ja Helsingin pisimmät kuntoportaat
Malminkartanon täyttömäen kuntoportaat ovat kuntoilijoiden suosiossa. Huipulle kulkevia portaita voi kävellä ja kovakuntoisimmat juosta ylös. Kesällä 2021 uusitut portaat alkavat mäen itäpuolelta, portaissa on 426 askelmaa ja ne ovat Helsingin pisimmät. Korkeusero alimman ja ylimmän portaan välillä on 60 metriä. Portaisiin lisättiin uudistuksen yhteydessä valaistus ja sähköinen kävijälaskuri.
Helsingin alueen muut hyvät juoksuportaat sijaitsevat Herttoniemessä sekä Paloheinän täyttömäessä.
Mäen huipulla sijaitsee Hanna Vainion taideteos Tuulet ja suunnat. Se koostuu lipputankoihin kiinnitetyistä värillisistä tuulipusseista sekä mäenharjan reunalla sijaitsevasta kantakaupungin suunnasta huippua kohti osoittavasta nuolesta. Nuoli on tehty suomalaisesta kalkkikivestä sekä Finlandia-talon marmorista. Taideteosta on jouduttu uusimaan vuosittain. Huipulla on myös penkkejä, joissa voi istuskella maisemia ihaillen. Mäen toisella puolella on loivempi hiekkareitti mäen huipulle.
Vuonna 2021 uusitut portaat ovat hulppean leveät
Mäellä oli käytössä 1980- ja 1990-luvun vaihteessa maksullinen hiihtohissi, mutta toiminta on lopetettu. Mäki ja erityisesti sen alaosa toimii talvisin pulkkamäkenä, kuitenkin laskijoiden omalla vastuulla.
Paikalle löytää omalla autolla ja julkisilla. Portaat sijaitsevat lähellä bussilinjojen 39N, 51 ja 45 päätepysäkkiä.
Kartta jätemäen huipulle
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
![]() |
Kansallismuseossa voi jopa yöpyä ennen mittavaa remonttia |
![]() |
Suuret purjelaivat saapuvat Kauppatorille - ovet avoinna yleisölle |
![]() |
Aki Kaurismäen uutuuselokuva esitetään Kallion kirkossa |
Päivä maalla -tapahtuma tutustuttaa maaseudun eläimiin |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimenevissä illoissa |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Haloo Helsinki! teki historiaa Tavastialla |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Saaristossa vietetään kesäisiä retkipäiviä meren äärellä |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ulkoilmaelokuvista nautitaan elokuussa pääkaupunkiseudulla |
![]() |
Vartiosaaressa pääsee maistamaan tuoreita vohveleita ja moikkaamaan lampaita |
Kesälauantaisin kirppistellään ikonisella Käpylän Kiskalla |
![]() |
Kaupunginosat täyttyvät kesällä kyläjuhlista ja minifestareista |
Alkukesän suosikkikohde on Helsingin puistojen helmi |
![]() |
Maauimaloissa polskitaan kesä +27 asteisessa vedessä |
Merimelojien majalla tanssitaan ja harjoitellaan askelia lämpimien kesäiltojen kajossa |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |