Valtteri Kivelä: The Big Game Is Every Night

Hinta: ilmainen
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Kuvataiteilija Valtteri Kivelän The Big Game is Every Night -yksityisnäyttelyssä nähdään öljymaalauksia ympäröivästä maailmasta, todellisesta ja kuvitellusta. Näyttelyssä Kivelän kokemukset, nostalgiset animaatiot ja skeittimaailma sekoittuvat iloisesti taidehistoriaan ja musiikkiin. Tarinallisuuden, huumorin ja herkullisten pastellivärien rinnalla häilyy selittämättömiä ja salaperäisiä sävyjä.

Maalausten lisäksi Kivelä tunnetaan Instagramissakin ilahduttaneista Tuccu Boyz -animaatioista. Osittain tosielämään pohjaavassa animaatiosarjassa seurataan hyväsydämisten varastotyöntekijöiden seikkailuja ilkeämielisen johtajan johdattamina. Tiketti Gallerian näyttelyyn esille tuleva animaatio ”El
Desconocido” on kuvitteellinen dokumentti entisestä Tuccu Boyz -näyttelijästä ”Harrista”, joka sai tarpeekseen menestyksen varjopuolista.

”Kokonaisuus on kuin muistikirja, johon joskus kirjataan ylös arkisia huomioita ympäristöstä, joskus puretaan henkilökohtaisia tuntemuksia ja syvempiä tuntoja, ja toisinaan taas vain pullautetaan ulos ideoita ja visioita, jotka mielessä pyörivät. Huumori ja henkilökohtaisuus ovat läsnä tässä näyttelyssä
ehkä eri tavalla kuin koskaan aiemmin näyttelyissäni”, Kivelä kuvailee. Työskentelyprosessi on edennyt maalauksen ehdoilla, eli enemmän kuin aihe tai idea lopputuloksesta, työtä on johdattanut kulloinkin edessä oleva konkreettinen tilanne kankaalla.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus (Taike).

Valtteri Kivelä (s. 1976) on Helsingissä asuva kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kuvataiteilijaksi Taidekoulu MAAsta vuonna 2001 ja Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2005. Kivelä on opiskellut myös Kriittisen Korkeakoulun kirjoittajalinjalla. Häneltä on nähty useita yksityis-ja yhteisnäyttelyitä Suomessa. Kivelän teoksia löytyy yksityiskokoelmien lisäksi Valtion Taideteostoimikunnan kokoelmasta.

Kivelä vaikuttaa kitaristina Desert Red- ja Daerra-bändeissä. Hän on myös skeitannut noin kolmekymmentä vuotta ja ollut lähes alkuajoista lähtien mukana kansainvälistäkin mainetta saaneessa Control Skateboards -tiimissä. Myös Tuccu Boyz on laajentunut TBC (Tuccu Boyz Club) -nimiseksi skeittitiimiksi.

https://tikettigalleria.fi/valtteri-kivela-the-big-game-is-every-night/
https://www.facebook.com/events/629653680996097/

Tapahtumapaikka / Venue



Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)












Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.