Lastenvaatteiden ja lelujen second hand -myymälät Helsingissä
Lastenvaatteiden second hand myymälöitä löytyy sekä erikoistuneina pelkästään lastenvaatteisiin, tarvikkeisiin ja leluihin. Monilla kirppiksillä lasten osastot löytyvät lisäksi erikseen. Alta löydät vinkit mistäpäin kannattaa lähteä tekemään löytöjä perheen jälkikasvulle.
Kidia second hand, Hertsi Herttoniemi, liikkeet myös Forumin 2 kerroksessa ja Tapiolan Ainoan 1 kerroksessa
Pieni ja viihtyisä lastenvaatteiden second hand -myymälä aloitti kauppakeskus Hertsin 1 kerroksessa Prisman vieressä ja laajeni sitten Forumiin ja Tapiolaan. Kyseessä on tutun Ipanainen -lastenvaateliikkeen perustajan uusi second hand -konsepti. Myynnissä käytettyjä lastenvaatteita ja muita tarpeellisia tarvikkeita lapsiperheen arkeen. Myymälästä löydät hyväkuntoiset vaatteet kaiken ikäisille lapsille. Myynnissä myös kenkiä, leluja, kirjoja ja vaatteita odotus- ja imetysaikaan.
Lisätietoja
Marskin Muksut, Topeliuksenkatu 19
Marskin Muksut ovat MLL:n Uudenmaan piirin pyörittämä Second Hand -liike Topeliuksenkadulla Töölössä. Myynnissä mm. käytettyjä lastenvaatteita ja -tarvikkeita, leluja, pelejä, lastenvaunuja, syöttötuoleja ja muuta lasten tavaraa.Liikkeen tuotoilla tuetaan tärkeää työtä lapsiperheiden hyväksi.
Lisätiedot
Malmin suuri lelukirppis, Ormuspellontie 12 (Malmi)
Huonekalujen kirppiksenä tunnettu paikka on oikea lelutaivas. Pienten lelujen määrä saa monien suun loksahtamaan auki. Leluja löytyy legoista erilaisiin figuureihin, muovieläimiin ja vanhoihin puuleluihin. Unohtaa ei pidä retroleluja, Disney-hahmoja tai Playmobilet. Koko ikänsä legoja ja leluja harrastaneen ja keräilleen Georg Porokaran myytävien legojen valikoima on kenties Suomen suurin. Kirpputorille kannattaa varata aikaa.
Lisätiedot
Minibuffet, Tripla kauppakeskus
Redistä Triplaan joulukuusta 2025 muuttanut lastenvaatteisiin, tarvikkeisiin ja leluihin keskittynyt värikäs second hand -myymälä. Viihtyisäksi design-myymäläksi sisustetusta tyylikkäästä myymälästä löydät käytetyt lastenvaatteet, lastentarvikkeet ja lelut. Minibuffet järjestelee vaatteet koon ja tyylin mukaan, joten valikoimasta on helppo löytää etsimänsä. Triplassa myös aikuisten second hand -osasto.
Lisätiedot
Kruunukirppu&Olkkari, Mariankatu 12
Kruunukirppu on lasten secondhandshop Kruununhaassa. Kruunukirppu on lasten merkkivaattieden second hand shop sekä palveleva lasten lelukauppa. Samassa yhteydessä oleva Olkkari on lifestyle liike kodin sisustajalle.
Kotisivut
Little Copenhagen, Töölönkatu 8 sekä Iso Omena
Lastenvaateliike Little Copenhagen on toiminut pitkään Töölönkadulla. Liike ottaa myyntiin ja myy hyväkuntoisia, ehjiä ja puhtaita, sesongin mukaisia lastenvaatteita. Suuri liiketila ja valikoimissa hyvällä maulla valittuja lastenvaateita. Asiakaspalvelussa on joidenkin asiakkaiden mukaan voinut olla pientä petraamista.
Lisätiedot
Flea lasten lelukauppa, Sturenkatu 40 (Vallila)
Fleassa lapsille löytyy lähes loputon määrä käytettyjä sekä uusia leluja. Kauppa keskittyy laatuleluihin ja keräilykappaleita löytyy halutuimmista lelusarjoista. Erityisen paljon Littlest Pet Shop hahmoja ja muita suosikkeja Scheichistä Squishmallows -pehmoleluihin. Kauppa toimi ennen Kalliossa toisella linjalla ennen muuttoaan Vallilaan Paavalinkirkon kupeeseen.
Lisätietoja


Kumpulan Helmi, Intiankatu 20
Entinen Vekarakirppiksen kirppis on nyt uudella nimellä. Helmi on lastenvaatteiden second hand -kauppa, joka haluaa korostaa kestävää kehitystä ja suosia uusien tavaroiden osalta kestäviä tuotteita ja suomalaista designia. Myymälästä löytyy 90 myyntipaikkaa, pieni kahvila sekä shop-in-shop uusille lastentarvikkeille.
Lisätietoja
Nella ja Nuttu, Pihatörmä 1 (Olari)
Nella ja Nuttu on lasten vaatteiden sekä tarvikkeiden itsepalvelukirpputori Espoon Länsikeskuksessa isoille ja pienille lapsille. Myynnissä laadukkaita tuotteita vain murto-osalla uuden hinnasta. Voit myös tulla myymään pieneksi jääneet lasten vaatteet ja tarpeettomaksi jääneet tarvikkeet.
Lisätietoja
Katso myös Helsingin second hand liikkeet
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |








































































