Kaisa's Machine!

Hinta: Vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Kaisa soitti bassoa Olli Soikkeli trio'ssa. Ihastuttin hänen soittoon niin totaalisesti, että pakko vielä kuulla samaa oman bändin kanssa.

Kaisa Mäensivu on yksi suomalaisen jazzin suurista
tulevaisuuden nimistä. Opintonsa Sibelius-Akatemiassa
aloittanut mutta sittemmin New Yorkiin opiskelemaan
suunnannut ja miljoonametropoliin kotiutunut kontrabasisti
esiintyy oman yhtyeensä lisäksi lukuisissa kokoonpanoissa
niin Suomessa kuin maailmalla. Mäensivun ensimmäinen oma
albumi oli vuonna 2017 ilmestynyt Kaisa’s Machine -yhtyeen
kanssa äänitetty In the Key of K. Se esitteli Mäensivun
sävellysten muodossa kypsän näkemyksen modernista
jazzista ja laatuyhtyeen saumattomasta yhteistoiminnasta.
Jatkuvasti uusia reittejä etsivä ja yhä persoonallisempaan
suuntaan etenevä energinen yhtye on esiintynyt myös Suomen
ulkopuolella, mm. Lontoon legendaarisessa Ronnie Scott’s:ssa
sekä New Yorkin Kitano Jazz Clubilla.

Kaisa Mäensivu -kontrabasso
Max Zenger - saksofoni
Mikael Myrskog - piano
Joe Peri - rummut

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Dj Jarno Lappalaisen jazz-selektio ennen keikkaa.

klo: 17:00-22:00

https://www.facebook.com/events/734812153730814/

Tapahtumapaikka / Venue

Bruno Granholminkuja 1
00510 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Bruno Granholminkuja 1
00510 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)