Johanna Iivanainen & Johanna Kurkela

JOHANNA IIVANAINEN JA JOHANNA KURKELA YHTEISELLE ALTAMULLAN ROAD -KIERTUEELLE
Huhtikuussa ensimmäisen singlensä ”When It’s Time” julkaisseet Johanna Iivanainen ja Johanna Kurkela lähtevät loppuvuodesta laajalle Altamullan Road -konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Vaikuttavat urat kotimaisen musiikin saralla tehneet Iivanainen ja Kurkela julkaisevat syyskuussa yhteisen debyyttialbuminsa, jonka myötä käynnistyvä kiertue toteutetaan kahdessa osassa. Kiertueen ensimmäinen osa koetaan marras–joulukuussa 2020 ja toinen osa tammi–helmikuussa 2021.
Omilla tahoillaan uraa uurtaneet Iivanainen ja Kurkela ovat ehtineet keikkailla yhdessä aikaisemminkin. Yli 10 vuotta kestäneen ystävyyden aikana artistit ovat esimerkiksi kiertäneet Suomea menestyksekkäällä ”Iivanainen-Kurkela Gemini” -kiertueella vuonna 2018. Ajatus yhteisestä bändistä on ehtinyt kypsyä jo vuodesta 2013 saakka, mutta vasta Altamullan Road -projektin myötä kaksikko on tehnyt yhdessä musiikkia. Yhtyeen kappaleet ovat pakahduttavan tunteikasta, elokuvallista unelmapopia, jossa artistien ainutlaatuiset äänet pääsevät oikeuksiinsa.
Yhtyeen toinen single ”Underwater” julkaistiin toukokuukks. Kyseessä on voimakas ja järisyttävän kaunis laulu, jolle on myös julkaistu vaikuttava Tommi Rahkon tekemä animaatiovideo. Tästä ainutlaatuisesta musiikista sekä Iivanaisen ja Kurkelan karismaattisesta lavaesiintymisestä päästään nauttimaan livenä, kun Altamullan Road -kiertue käynnistyy marraskuussa ja rantautuu lähes 20 kaupunkiin aina Helsingistä Ouluun.
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Tuore PMMP-dokumentti ilmaisessa ulkoilmanäytöksessä |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Vallisaaren luontoidyllissä maistellaan viinejä ja tutustutaan |
![]() |
Nordiksen komea keikkakattaus jatkuu kesän loppuun asti |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Alppipuistossa nautitaan kesästä ja ilmaistapahtumista |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille |
![]() |
Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa |
![]() |
Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä |
![]() |
Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa |
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |