Eda Wolf

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Vuodesta 2014 tiiviisti yhteistyötä Brooklynissä tehnyt altpop duo, Eda Wolf, joutui kesällä 2019 kiperään tilanteeseen USA:n maahanmuuttolakien takia. Uusi musiikillinen kaukosuhde on kuitenkin tuonut duon musiikkiin uusia sävyjä, ja avannut polun laulaja Dea Juriksen ja tuottaja Emiliano Flowermanin kasvulle ja uudelle kehitykselle. Mikä tärkeämpää, Eda Wolfille avautui selkeä visio tulevasta.

Kuuden kappaleen Spring Came Slow EP, jonka jakelijana toimi amerikkalainen The Orchard, julkaistiin loppuvuonna 2018, ja sitä seurasi sinkku ja musiikkivideo Technicolor maaliskuussa 2020. Vuodesta 2019 Dea on työstänyt uutta sooloesitystä, jota hän esittää Helsingissä ja muualla Euroopassa, Emilianon hioessa yhtyeen uutta musiikkia julkaisukuntoon. Vuoden 2021 aikana Eda Wolf julkaisee kahdeksan uutta kappaletta, jotka pari sävelsi ja tuotti pandemiakaranteenin aikana. Uudessa musiikissa yhdistyvät Amber Markin popmelodia -vaikutteet Sylvan Esson tarttuvaan tuotantoon, unohtamatta Pohjoismaille ominaista melankoliaa sekä duon yhteisiä juuria latinokulttuurissa.

http://www.ravintolatenho.fi/
https://www.facebook.com/events/383578606370521/

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Helsinginkatu 15
00500 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Helsinginkatu 15
00500 Helsinki

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)