Herra Ylppö & Ex, la 7.11.

Hinta: alk. 24 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.

Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.

Herra Ylppö & EX saapuu On The Rocksiin

Liput:
- ennakkoon Tiketistä 24€
- ovelta 25€
Liput tulevat myyntiin pe 4.9.2020 klo 9.00

Maj Karmasta ja Ihmiset-yhtyeestään tuttu Herra Ylppö juhlistaa uuden bändinsä esikoislevyn ilmestymistä suuntaamalla mittavalle Suomen-kiertueelle. Herra Ylppö & EX:n historian ensimmäisen kiertueen liput ovat myynnissä keikkapaikkojen normaaleissa ennakkopisteissä.

"Mielenkiintoista ja hyvällä tavalla haastavaa lähteä taas uuden yhtyeen kanssa keikoille. Elämäni ensimmäinen trio. Soitamme uuden EX-kokoonpanon biisejä sekä myös IHMISET-yhtyeen matskua. Onkin ollut jo ikävä kuulijoitamme ja kaikki uudetkin kasvot ovat tervetulleita", Herra Ylppö kertoo.

"Lovi"-debyyttialbumi ilmestyi helmikuussa. Levy on teema-albumi, jonka kaikki kappaleet kertovat parisuhteen päättymisestä ja eron eri vaiheista.

-------------------------------------------------------

Vallitsevan poikkeusajan sääntöjen mukaisesti kaikille asiakkaille on istumapaikka ja tapahtumien kapasiteettia on rajoitettu. Toivomme, että asiakkaat pyrkivät olemaan oman seurueensa parissa sekä pitävät huolta turvaväleistä ja riittävästä käsihygieniasta. Liikkuminen ja tanssiminen on kuitenkin sallittua.

• Älä saavu paikalle, jos sinulla on flunssaan viittaavia oireita tai olet matkustanut ulkomailla viimeisen 14 päivän aikana. Sairastapauksissa lipulla on palautusoikeus.
• Pese tai desinfioi kätesi heti ravintolaan saavuttuasi, WC-käynnin yhteydessä sekä lähtiessäsi.
• Säilytä riittävä turvaväli muihin asiakkaisiin sekä henkilökuntaan ja vältä tungosta
• Suosi korttimaksua, etenkin lähimaksua

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Mikonkatu 15
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Mikonkatu 15
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)